Tiesittekö, että elokuvateatterikokemus Intiassa poikkeaa hyvin paljon siitä, mihin olemme Suomessa tottuneet?
Mitä tulee ensimmäisenä mieleen elokuvissa käymisestä?
- Hiljaisuus. Elokuvateatterissa ei sovi keskustella kovaan ääneen vierustoverin kanssa saati vastailla puhelimeen kesken elokuvan. " Muistathan sulkea puhelimesi" -mainokset!
Jos joku rikkoo näitä sääntöjä, saa hän joko vihaisia katseita tai jopa shhhh -kehoituksia rohkeimmilta vierustovereilta.
- Ei ole soveliasta poistua kesken elokuvan, vaan on istuttava spartalaisen tyyneesti elokuva alusta loppuun vaikka se olisikin tuskallisen tylsä. Myöskään nukkumista ei suvaita. ;D
Tosin hävettää myöntää, mutta tähän minä olen syyllistynyt.. Olin katsomassa ystävättäreni kanssa Nykissä Bourne Ultimatum leffaa, jonka aikana nukahdin varmaan vartiksi. Kaikkein uskomattominta asiassa on se, että kohtaus, jonka aikana päätin ottaa tirsat oli takaa-ajokohtaus..
- Elokuvan alussa on yleensä noin 15 minuutin ajan mainoksia, jonka jälkeen itse elokuva alkaa.
- Elokuvateatterin aulasta voi ennen elokuvaa ostaa poppareita, makeisia ym hyvää. Suurin osa katsojista ottaa kuitenkin omat juomansa ja ruokansa mukaan.
Tähän minäkin syyllistyn joka kerta elokuviin mentäessä. Etenkin elokuvafestareilla on usein niin kiire juosta näytöksestä töiseen, ettei kerkeä käydä syömässä. Joten lihikset ja pasteijat pitävät hyvin nälän loitolla.
Intiassa ollessani olen käynyt neljästi elokuvissa. Mumbaissa asuessani, kävin katsomassa kolme elokuvaa: Zinda, Bluffmaster! ja Rang De Basanti. Kaikki sikäläistä tuotantoa. Tämän vuoden helmikuussa kävin katsomassa Indoressa supersuositun 3 Idiots -elokuvan.
Vasemmalla puolella näkyy 3 idiootin leffalippu ja oikealla puolella Zindan leffalippu.Varmaan 90% elokuvateattereissa pyörivistä elokuvista on intialaisia elokuvia. Loput ovat amerikkalaisia elokuvia. Käsittääkseni Intiassa taitaa olla vieläkin pystyssä lakipykälä, joka velvoittaa elokuvateatterit näyttämään prosentuaalisesti enemmän kotimaisia kuin ulkomaalaisia elokuvia. Tämän ansiosta surkeimmatkin kotimaiset elokuvat pääsevät levitykseen. En valitettavasti muista enää tarkalleen mistä tällainen menettely sai alkunsa.
Nykyään elokuvateatterit Intiassa pyritään rakentamaan ostoskeskuksen oheen. Tällöin ihmisillä on helppo siirtyä shoppailemasta suoraan elokuviin. Toinen tapa on rakentaa valtavia elokuvateattereita, joissa on useita saleja. Hyvin samanlaisia kuin meidän Finnkinon isot elokuvateatterimme.
Fun Cinemas Mumbain Andherissa.
Ostoskeskus Indoressa.Liput elokuviin ostetaan aina ulkona olevilta lippuluukuilta. (Lipun hinta voi nousta, jos ihonväri on vaaleampi kuin mihin työntekijät ovat tottuneet.. ;)) Luonnollisesti matinea näytökset ovat halvempia, jopa 50 rupiaa. Viikonloppuisin ja iltaisin liput ovat huomattavasti korkeampia. 3 Idiotsin lipuista sai maksaa 160 rupiaa. Tämän hetken kurssin mukaan 100 rupiaa on noin 1.70 euroa.
LippuluukutLippuja pystyy myös ostamaan mustan pörssin myyjiltä, jotka pyörivät elokuvateatterin edessä kaupittelemassa loppuunmyytyjen näytösten lippuja. ;)
Elokuvateatteriin sisälle mentäessä, kävellään turvatarkastuksen lävitse. Kaikki ruoat ja juomat takavarikoidaan. Kamerat laitetaan lukittuihin kaappeihin säilöön ja ne voi käydä hakemassa elokuvan jälkeen kuittia vastaan.
Ennen elokuvaa soitetaan Intian kansallislaulu, jolloin kaikkien on noustava ylös. Sen jälkeen valkokankaalla näytetään elokuvatarkastamon virallinen todistus siitä, että elokuva on käynyt tarkastamossa ja se on hyväksytty. Todistuksesta pystyy lukemaan hindiksi, millaisia muutoksia elokuvaan on täytynyt tehdä ennen hyväksyntää. Intiassahan elokuvasensuuri on vielä tänäkin päivänä hyvin merkittävässä asemassa. Tämän jälkeen elokuva voi alkaa.
Jos näytökseen tulee myöhässä, salien sisällä olevat työntekijät opastavat taskulampun kera oikeille paikoille. Tästä voi päätellä, että hyvin monet katsojat tulevat myöhässä sisälle. :)
Salit ovat usein isoja ja tuolit nojatuolimaisia. Muistaakseni yhdessä elokuvateatterissa pystyin säätämään tuolin kaltevuutta samalla tavoin kuin lentokoneessa.
Bollywood-elokuvissa puhutaan yleensä hyvin paljon englantia, jolloin hindiä taitamaton pystyy joten kuten seuraamaan elokuvaa. Elokuvissa ei ole englanninkielistä tekstitystä. Itse olen pysynyt ihan mukavasti perillä juonesta, vaikka hindinkielen taitoni on aika suppea. Tietenkin vitsit menevät auttamattomasti ohitse. Ainoa kerta kun olen ollut syvästi hukuksissa Bollywood-elokuvaa katsoessani, oli patrioottisen Rang De Basantin näytöksessä. Elokuvassa puhutaan pääasiassa hindiä ja punjabia! Näin minulle on ainakin kerrottu. Ei ihme, että olin pihalla kuin lumiukko aurinkorannalla. :D :D
Hyvänä esimerkkinä elokuvan helppotajuisuudesta on viime helmikuusta, kun olin katsomassa suomalaisen mieheni ja ystävättäreni kanssa 3 Idioottia. Meidän mukaan lähti intialainen tuttavapariskunta, jolle elokuva oli jo 3.s tai 4.s katselukerta. Intialainen ystävättäreni tulkkasi meille muutamia verbaalisia vitsejä elokuvan ohessa ja itse tulkkasin mitä pystyin. Mieheni ja ystävättäreni eivät siis ymmärrä sanaakaan hindiä. Elokuvassa oli kuitenkin hyvin paljon englantia mukana, joten kun seurasin sivusilmällä heitä, näyttivät he nauttivan elokuvasta täysin siemauksin.
Elokuvissa käyminen on intialaisille sosiaalinen tapahtuma. Sinne tullaan pakoon hellettä, juoruamaan viimeiset kuulumiset ja iloitsemaan hyvästä eskapistisesta tarinasta. Elokuvien juonethan on yleensä hyvin samankaltaisia, ainostaan tapa, jolla ne kerrotaan muuttuu elokuvasta toiseen. Intialaiset haluavat ns. takuun rahoillensa (paisa vasool) ja tämän vuoksi elokuvantekijät ovat pitäytyneet usein tutuissa vanhoissa tarinoissa. Taide-elokuvat ja enemmän realistisuuteen painottuvat elokuvat eivät juuri menesty Intiassa. Elokuvateattereissa on siis yleensä hyvin meluisaa. Puhelimet soivat ja niihin vastataan. Elokuvaa ei pidetä Intiassa taidemuotona vaan kulutustavarana.
Ensi-illoissa tunnelma on yleensä katossa. Ihmiset hurraavat ja vislaavat läpi elokuvan. Musikaalikohtausten aikana ihmiset voivat jopa riehaantua tanssimaan käytävillä. :D Laulut kun ovat jo tuttuja radiosta ja television musiikkikanavilta.
Kävin katsomassa patrioottisen Rang De Basantin Intian itsenäisyys(?)päivänä eli 6.1. Aluksi suorastaan pelästyin kun astuin hieman myöhässä elokuvateatteriin. Miksi ihmiset mylvivät?? Ja kun elokuvan sankari Aamir Khan astui valkokankaalle, alkoi sellainen huuto, vislaus ja taputusten kakofonia, etten ole moista eläissään kokenut! :D Olin katsomassa elokuvaa intialaisen ystävättäreni kanssa, joka naureskeli ihmisten innostuneisuudelle. Hän epäili että permannolla istuvat ihmiset ovat siirtyneet tanssimaan käytäville. Istuimme silloin parvella, enkä nähnyt alas. Harmi! Se on vielä joskus koettava omin silmin! (Sivuhuomautuksena mainitsen, että parvella istuvat ihmiset ovat yleensä hieman varakkaampia ja permannolla taas köyhempiä. Käsittääkseni liput ovat kalliimmat parvelle.)
Ja takaisin asiaan...
Bollywood-elokuva jakautuu lähes aina kahteen erilliseen osaan, jonka erottaa väliaika. Tällöin pysäytetään elokuva noin vartiksi, jotta ihmiset kerkeävät hakemaan lisää purtavaa. Väliajan aikana valkokankaalla pyörii mainoksia. Paremmissa elokuvateattereissa pyörii myös salihenkilökuntaa ottamassa ruoka- ja juomatilauksia vastaan. 3 Idiootin näytöksessä esimerkiksi meiltä tultiin kysymään kesken elokuvan, mitä haluaisimme tilata. Leuka loksahti auki. Missä vaiheessa elokuvateatterista on tullut ravintola? Mahtavaa! Tällainen palvelu Suomeen ja heti!!! :D
Väliajan jälkeen ihmiset palaavat takaisin saliin ja elokuva voi jatkua toiset 1,5h. Bollywood-elokuvat ovat normisti 2,5 tunnista kolmeen, joskus jopa neljään tuntiin.
Vaikka pidänkin länsimaalaisesta tavasta katsoa elokuvia, kaipaan aina välillä samanlaista spontaania riehakkuutta elokuvateatteriin. Joskus tällaisia ilon ja onnen purkauksia voi tulla faninäytännöissä ja joskus katsoja voi huudahtaa tuhautuneisuutensa elokuvan lopputekstien alkaessa. Näin kävi esimerkiksi Inceptionin näytöksessä, jossa eräs naiskatsoja huusi "Eikä!" :D
7 kommenttia:
Goassa olen käynyt katsomassa yhden kauhuleffan. Kun menin väliajalla vessaan, yksi muija oli siellä kusemassa kyykyssä. Ei siellä kopissa, vaan keskellä lattiaa. Jalat kannattaa kyllä pestä, kun pääsee kotiin. ;o)
Siellä ei ollut ihan noin riehakasta, kuin sinä kuvailit, mutta kieltämättä minä viihtyisin aika riehakkaassa leffassa. Tykkään kiljua suosikeilleni! :o}}}
Huh! Aikamoista menoa Goalla... :P
Kiintoisa tekstiä. Kokemuksesi intialaisesta leffateatterista tuo mieleeni muistoja lapsuudestani/nuoruudestani Intiassa. Elokuvissa käynti on osa intialaista kulttuuria sanoi Aishwarya Rai Bachchan BBC:n "Hard-Talk"-haastattelussa muutama vuosi sitten. Big B eli Amitabh Bachchan sanoi niin ikään BBC:ssa, että tosielämä suurelle osalle intialaisista on hyvin raskas. Siksi, he haluavat katsoa "more than life" elämyksiä tarjoavia eskapistisia elokuvia, jotta he voisivat unohtaa elämän realiteetit edes kolmeksi tunniksi! "They want to live in a dream world" sanoi hän. Sama mieltä oli Bollywoodin "Baadshah" eli King of Bollywood Shahrukh Khan haastattelussa Saksan televisiolle DW:lle. Hän sanoi: " When people go to see a film they want to forget real life. They just want to put their legs up and relax. Real life is very tough for most Indians."
Ihmettelen suuresti kuinka suomalaiset elokuva-arvostelijat haukkuvat Bollywoodin elokuvia lyttyyn juuri sen takia, että Bollywoodin elokuva on hauska ja viihteellinen sen lisäksi, että se myös kertoo mielenkiintoisen tarinan. Tietysti kun tehdään lähes tuhat elokuvaa vuodessa joukkoon mahtuu myös paljon huonoja elokuvia. Eivät kaikki Hollywoodin leffatkaan ole Oscar-ehdokkaita! Puhuin näistä asioista toistaiseksi viimeisessä Bollywoodista kertovassa radio-ohjelmassani "Quo Vadis Bollywood?" helmikuussa v. 2008.
Muuten, kuulin vähän aika sitten eräästä tuoreesta suomalaisesta elokuvatutkimuksesta, jossa todettiin, että talouslaman aikana suomalaiset käyvät usein katsomaan hauskoja ja viihdyttäviä elokuvia ja teatterikappaleita kuin ennen. Siis, ihminen tarvitse jotain iloakin murheiden keskellä, että se jaksaisi elää. Näin kävi myös Suomessa suuren laman aikana 30-luvulla. Tauno Palon ja Ansa Ikosen kevyet romanttiset komediat olivat hyvin suosittuja. Suomeen verrattuna Intiassa on taloustaantuma jatkuvasti päällä suurelle osalle intialaisista. Näin ollen elokuva täyttää hyvin tärkeän sosiaalitehtävän Intiassa. Arvoisille suomalaisille elokuva-arvostelijoille ja elokuvien valinnoista päättäville ihmisille niin Yleisradiossa kuin elokuvafestivaalien johdossakin tekisi hyvää, jos he voisivat edes kerran elämässä käydä katsomassa elokuvia Intiassa paikan päällä. Se palauttaisi näitä itseriittoisia ihmisiä maan päälle. He huomaisivat, mitä oli elokuvan alkuperäinen tehtävä, mitä lännessä edustivat mm. Charlie Chaplin, Buster Keaton ja Marilyn Monroe. Intiassa mm.Raj Kapoor, Dilip Kumar ja Nargis olivat Bollywwodin vastaavia pioneereja.
Ikävä kyllä, en onnistunut saada Ylen Teema-kanavan johtoa esittämään Bollywoodin klassikkoja. Suomalaisten käsitykset Bollywoodista voisi muuttua paljonkin sen jälkeen. Suomalaiset ehkä alkaisivat vaatia enemmän Bolly-leffoja Suomeen? Tätä kaupallinen monopoliasemassa oleva elokuvien suomalainen levitysfirma pelkää eniten.
Muuten, 26 tammikuu on Intian Republic Day eli kansallispäivä, jolloin Intiasta tuli perustuslaillinen tasavalta v. 1950. Intian itsenäisyyspäivä on 15 elokuuta, koska Intia tuli itsenäiseksi 15.08.1947 kun minä olin vasta 6 vuotias lapsi.
Kiitos mielenkiintoisesta kommentistasi. :)
Elokuva-arvostelijat kaipaavat yleensä elokuvilta jotain aivan muuta kuin viihtymistä. Eihän kriitikko voi kirjoittaa arvosteluun, että olipas kiva ja viihdyttävä elokuva. Sen sijaan he etsivät elokuvista intellektuallisia arvoja.
Itse tykkään katsoa molempiin kategorioihin kuuluvia elokuvia, vaikka päivän päätyttyä, yleensä ne viihdyttävimmät miellyttävät eniten.
Esimerkiksi Unelmien sielunmessu on käsittämättömän hienosti toteutettu elokuva, joka jättää jälkensä katsojan psyykeeseen. Mutta koska elokuva on temaattisesti vain niin kamala, en halua nähdä sitä enää ikinä uudelleen. Onko elokuva tällöin onnistunut vai epäonnistunut? :)
Kiitos hauskasta kirjoituksesta, Reetta, ja Shubh Surille mielenkiintoisesta kommentista.
Kriitikot ovat ehkä maailman kyynisin ammattikunta. Naljailu ja kylmän älyllinen viihteen yläpuolelle asettautuminen tuovat pisteitä, ja kun on nähnyt paljon, mikä tahansa erikoisuus saa puolestaan kyllästyneeltä kriitikolta pisteitä. Tämä kyynisyystauti on Suomessa tarttunut aika pahasti nuoriin aikuisiin, ainakin niihin, jotka pitävät itseään intellektuelleina.
Bollywood on minut parantanut omasta kyynisyydestäni, lasteni ohella, eikä maailma ole sen jälkeen ollut ollenkaan harmaa. Olenkin tosi suruissani kun luen jatkuvasti netistä intialaisten länsimaalaisella kyynisyysvaihteella tekemiä arvioita intialaisista leffoista. Kaikkein masentavinta on kun joku rutikuivuuteen asti hyperkyyninen nuori kriitikko arvostelee konekiväärillä lastenleffaa, joka uppoaa aivan täysillä ainakin minun lapsiini ja antaa heille yleviä ajatuksia ja toimintamalleja. "Älkää vaan nyt kuvitelko että MINÄMINÄMINÄ pitäisin jostain tällaisesta", kriitikko haluaa lähinnä arviollaan sanoa.
Hyvin sanottu Kirjuri! :)
i dont know whats written but i only know its fun cinima in andheri
Lähetä kommentti