Tässäpä mielenkiintoinen Helsingin Sanomien artikkeli Pakistanissa sijaitsevan Lahoren elokuvateollisuudesta, jota kutsutaan myös nimellä Lollywood. Ennen Intian itsenäistymistä Lahore oli yksi Intian tärkeimmistä ja suurimmista elokuvakeskuksista. Kun maa itsenäistyi ja Pakistanin valtio syntyi, monet tunnetut muslimi elokuvantekijät päättivät siirtyä Lollywoodiin.
Suosittelen käymään Hesarin nettisivuilla katsomassa kaikki artikkelia varten otetut valokuvat.
Suosittelen käymään Hesarin nettisivuilla katsomassa kaikki artikkelia varten otetut valokuvat.
Intian Bollywood voitti Pakistanin Lollywoodin
Paštuelokuvan tähtiohjaaja Arshad Khan hätistelee ylimääräisiä Evernew-studioilla Pakistanin Lahoressa. Toukokuussa kuvatun jännityselokuvan nimi on Sarkaar eli Pomo. |
16.6.2013
Lahoren kuuluisan elokuvateollisuuden loiston päivät ovat takana. Niin kävi tälläkin kertaa, että Intia vei Pakistanista voiton.
Vartiosotilaat vilkuilevat hermostuneesti, kun vankilan portit kalahtavat auki.
Ilma väreilee kuumuudesta ja väkivallan uhasta.
Murhamies talutetaan hirttolavalle. Hänen ranteissaan on julmat ketjut, mutta hänen ylpeyttään eivät mitkään kahleet voi rajoittaa.
Ilma viilenee useilla asteilla, kun murhamies luo hitaasti katseensa kylän väkeen ja vartiosotilaisiin, jotka toljottavat hirttolavalle.
On viimeisen puheen aika. Murhamies nostaa kätensä taivaalle. "Jumala on suurin!"
Ja sitten. . .
"Cut!"
Poikki!
Vankilan portti on oikeasti ihan tavallinen henkilöautoportti Pakistanin henkisessä pääkaupungissa Lahoressa.
50 metrin päässä hirttolavasta jyrisee nelikaistaisen autotien kaoottinen liikenne, joka halkoo 12 miljoonan asukkaan Lahoren laitamia.
Hirsipuun musta maali ei olisi ehtinyt kuivua, ellei aurinko paahtaisi yli neljänkymmenen asteen lämmöllä. Vielä kaksi tuntia sitten hirttolavaa nikkaroitiin kasaan samaan aikaan kun meikkaajat liimailivat elokuvatähti Shahed Khanin huulen päälle murhaajan irtoviiksiä.
Tämä on Lollywood, Pakistanin elokuvateollisuuden pääkallonpaikka. Portissa hohtavat kullatut kirjaimet: EVERNEW STUDIOS. Muuta hohtavaa studioilla ei olekaan.
Evernew on Lahoren suurista studioista viimeinen. Senkin parhaat päivät on nähty vuosia sitten.
Mikä oikein on Lollywood?
Niin kuin Pakistanissa usein, selitys on pakko aloittaa Intian puolelta.
2000-luvun alussa intialaisesta elokuvasta tuli lännessäkin lyhyeksi aikaa muoti-ilmiö, kun ohjaaja Baz Luhrman lainasi Moulin Rouge -elokuvansa (2001) musikaalimuodon Bollywoodista.
Bollywood tarkoittaa Intian Mumbaissa eli entisessä Bombayssa tehtyä hindinkielistä elokuvaa. Bollywood-elokuvat ovat yleensä siirappisen melodramaattisia rakkaustarinoita.
Joka välissä tanssitaan ja lauletaan. Intialaisen tanssin lailla rönsyilevät juonet voivat kuljettaa elokuvat neljänkin tunnin mittaan.
Bollywood on teollisuutta sanan varsinaisessa merkityksessä. Elokuvia tehdään Intiassa vuosittain jopa 700, paljon enemmän kuin oikeassa Hollywoodissa Yhdysvaltojen Los Angelesissa.
Vartiosotilaat saattavat Shahed Khanin esittämää murhamiestä vankilan porteilta hirttolavalle. Kiväärit ovat maalattua puuta.
Sitä on siis Bollywood, mutta mitä on Lollywood? No, ihan samaa kuin Bollywood. Se vain on tehty Pakistanin Lahoressa.
Pakistan on muslimimaa, ja Intia ja Pakistan ovat verivihollisia. Mitä eroa on Bollywood- ja Lollywood-elokuvilla?
"Ei mitään", vastaa näyttelijä Mohammad Hussain Swati.
Lollywood-elokuvissa on samat intialaiset tanssit, samat intialaiset laulunumerot ja samat imelät juonet.
Ja melkein sama kieli. Jos ymmärtää Pakistanin valtakieltä urdua, ymmärtää myös hindinkielisiä Bollywood-elokuvia.
Lollywood olisi luultavasti rapistunut jo aiemmin, ellei Pakistan olisi 1960-luvulla kieltänyt intialaisten elokuvien maahantuonnin.
Enää kiellolla ei ole merkitystä, sillä laittomat dvd-kopiot intialaishiteistä leviävät helposti.
Sitä mukaa vähenevät Lollywoodin asiakkaat.
35-millisen filmin hukkapätkät lojuvat rullina Evernew-studioiden pölyisissä nurkissa.
Pyövelin näyttelijä Abdul Munaaf kuvaustauolla. |
Tarkkaamossa äänitetään repliikkejä Rakkaustarina-nimiseen elokuvaan.
Kunnes. . .
Valkokangas pimenee. Tarkkaamossa sytytetään taskulamppuja. Sähkökatko, ties kuinka mones tänään.
Tällaista Pakistanissa on.
Sähkökatkoja on niin paljon, että paikalliset osaavat ennustaa muutaman sekunnin tarkkuudella, milloin sähköt palaavat.
Tukahduttavan kuumassa kesässä sähkökatkot eivät ole pieni riesa. Sitä paitsi energiapula vaikuttaa jo talouskasvuunkin. Keskity siinä elokuvan tekoon, kun tunnin välein pitää lopettaa.
Rakkaustarina alkaa onneksi olla jälkitöitä vaille valmis. Parempi ollakin, sillä ensi-iltaan on kaksi viikkoa, ja onhan elokuvaa tehty jo kuukausi.
Enää pitää kuvata pari tanssikohtausta.
Näyttelijä Mohammad Hussain Swati on Rakkaustarinan konna, ja hänen kunniakseen on sanottava, että siltä hän näyttääkin. Se on hänen ammattinsa.
Urallaan Swati on ollut 50 kertaa roistona ja yhden kerran sankarina – ensimmäisessä elokuvassaan.
"Sen jälkeen olen näytellyt vain roistoja, koska näytän roistolta."
"Amerikkalaisissa elokuvissa roisto on voimakas, kuten Terminaattori. Pakistanilaisissa elokuvissa roisto on heikko", Swati selittää.
Lollywoodin käytäviä 28 vuotta kävellyt Swati on nähnyt Lollywoodin loiston ja viime vuosien rappion. Hänen tulonsa ovat pudonneet puoleen. "Mutta muitakaan vaihtoehtoja minulle ei ole."
Vielä pahempaa on, että vanha ammattiylpeys on tiessään. Kuvauksiin tullaan milloin sattuu. Ohjaajia ei kunnioiteta.
Entiset miljoonayleisöt ovat kaikonneet.
Enää Swatin roistorooleja esitetään neljässä viidessä elokuvateatterissa Peshawarissa, Kabulissa, Quettassa ja Karachissa.
Avustaja vei teetä ja virvokkeita Evernew-studioille Lahoren Pakistanissa. |
Kaupungeilla on kolkko kaiku.
Jos länsimaissa kuullaan uutisia Pakistanista, ne tulevat usein juuri näistä kaupungeista. Syykin on useimmiten sama: joku on tehnyt tuhoisan terrori-iskun.
Väkivallan vyöhyke Länsi-Pakistanissa ja Afganistanissa on sama kuin Mohammad Hussain Swatin elokuvien levitysalue.
Miksi?
Paštuheimoon kuuluva Swati tekee elokuvia enää paštumarkkinoille Pakistanin länsiosiin. Muut pakistanilaiset ovat siirtyneet katselemaan Bollywood-elokuvia, eikä Evernew-studioilla tehdä kuin paštuelokuvia.
"Paštujen tanssit ja laulut ovat erilaisia kuin Bollywoodissa", Swati selittää. "Ja kaikki paštut eivät ymmärrä urdua eivätkä hindiä."
Paštut eivät ole sulautuneet Pakistaniin samalla tavalla kuin kymmenet muut Pakistanin vähemmistökansat. Paštuja asuu molemmin puolin Pakistanin ja Afganistanin rajaa, Afganistanissa noin 12 miljoonaa, Pakistanissa noin 30 miljoonaa.
Paštujen keskuudesta on noussut myös Afganistania ja Pakistania piinaava Taleban-liike. Sen kannatus on vähäinen – kielsihän liike ensi töikseen myös elokuvat.
Mutta eniten haittaa Talebanista on juuri oman heimonsa ihmisille.
Lollywoodin tarina muistuttaa Pakistanin tarina.
Entinen emämaa Intia on Pakistanille vaikea pala. Ehkä juuri siksi, että ikiaikainen historia lopulta yhdistää enemmän kuin uskonto erottaa. Pakistanilaisille kelpaavat samat elokuvat, samat tanssit, samat laulut – ja kielikin on melkein sama.
Silti Pakistan on ikuinen pikkuveli. Vaikka se kuinka uhittelee, ei se voi koskaan päihittää Intiaa sodassa tai elokuvatuotannossa – Intiassahan on noin miljardi asukasta enemmän kuin Pakistanissa.
Intian talous on kasvanut, ja 1990-luvulta lähtien Bollywood-elokuvien budjetit ovat räjähtäneet niin suuriksi, että suurimmillaan ne lähestyvät Hollywood-tasoa.
Lollywoodissa tehdään elokuvia yhä kengännauhabudjetilla silloin kuin sähkökatkoilta pystytään.
Paahde alkaa hellittää. Lollywoodin iltarusko kajastaa.
Valaistusmiehet viikkaavat foliosta väsättyjä kotikutoisia heijastimia kasaan. Pyöveli riisuu huppunsa, paljastaa valtavan vatsansa ja hymyilee.
Siihen päättyvät kuvaukset tältä päivältä.
Mutta miten tarinassa käy? Tuleeko Shahed Khanin murhamiehelle ihmepelastus? Vai jäävätkö irtoviikset värisemään iltapäivän paahteessa köyden jatkona?
Maskeeraajan huoneeseen kokoontunut kuvausryhmä katsoo kysyjiä hieman hölmistyneinä.
"Eihän sitä vielä tiedä kukaan paitsi käsikirjoittaja ja ohjaaja!"
Huomenna kuvataan taas.
Loppuratkaisu nähdään Kabulin ja Peshawarin elokuvateattereissa loppukuusta.
toimittanut Ville Similä, HELSINGIN SANOMAT
kuvannut Kaisa Rautaheimo, HELSINGIN SANOMAT
1 kommentti:
Tämä oli tosi kiinnostava ja opettavainen artikkeli, kiitos kun jaoit sen! Haluaisinpa nyt kovasti nähdä jonkin pashtunkielisen leffan! :-D
Lähetä kommentti