Gunday: alastomien miesvartaloiden juhlaa

Katsoin pari päivää sitten vihdoin ja viimein Gundayn (dir. Ali Abbas Zafar, 2014) ja päälimmäiseksi tunteeksi jäi hämmennys. Tähänkö sitä on tultu? Eivätkö elokuvat myy enää Intiassakaan ilman että niiden pitää olla yliseksualisoituneita? Elokuvan kantavana voimana tuntui olevan Ranveerin ja Arjunin öljytyt ylävartalot, joita esiteltiin läpi elokuvan.

Arjun Kapoor ja Ranveer Singh

Gundayn juoni on sinällään hyvin ennalta arvattava. Se kertoo tarinan kahdesta pojasta, Bikramista ja Balasta, jotka aloittavat rikollisen uransa aseiden salakuljettajina Bangladeshissa. Kun pakolaisleirin vartija haluaa toisen pojista seksiorjakseen, pojat ampuvat tämän ja pakenevat Kalkuttaan muiden pakolaisten mukana. Siellä he aloittavat hiilibisneksen ja kipuavat koko Kalkutan alamaailman johtoon. Miesten ystävyys kestää noin puoleen väliin elokuvaa, kunnes kuvioihin tulee cabaree -tanssijatar Nandita, johon molemmat miehet tulisesti rakastuvat. Soppaa hämmentää myös Irrfan Khanin esittämä poliisi, jonka tehtävänä on saada miehet vastuuseen teoistaan. Juonipaljastuksia: Jokainen vähääkään elokuvia nähnyt katsoja ymmärtää sekunnissa, että Nandita on poliisi, jonka tehtävänä on luoda eripuraa miesten välille. Elokuvan toinen puolisko onkin tuttua toimintaa, jossa miehet selvittelevät välejään. Parasta elokuvassa onkin ehkä elokuvan lopetus, mikä on genrelleen uskollinen.

Bala ja Bikram nuorina. - Nämä pojat osaavat näytellä!

Gundayn tyyli muistuttaa paljolti 70-lukulaista westerniä, mikä ei ole huono juttu laisinkaan. On ilmiselvää että elokuvan esikuvana on ollut Sholay ja sen päähenkilöt, Jay ja Veer. Ks. kuinka sankarit esitellään täältä.

Gunday ei ole kuitenkaan puhdas western. Elokuvassa on lukuisia toimintakohtauksia, joissa räjäytellään, ammutaan ja taistellaan nyrkein ja vaijerein. Nyrkkikohtaukset ovat velkaa niin Bruce Leelle kuin Jean-Claude Van Dammelle (Bruce Leelta on peräisin performanssiriitti, mikä jalostui Jean-Claude Van Dammen elokuvissa itsetarkoitukselliseksi voyerismiksi, jossa lihasten jännitykset ja laukeamiset esitellään lähikuvissa).* Ks. making of sankarien välisestä tappelusta täältä.

Vaijerikohtaukset ovat puolestaan silkkaa tamilielokuvan tyyliä. Antisankarimme muuttuvat yhtäkkiä supersankareksi ja pahikset lentelevät nyrkin iskusta milloin minnekin. Harmillista kylläkin vaijerien käyttäminen vie elokuvalta uskottavuutta ja pohjaa. Ne on niin kökösti tehtyjä että häpeä iskee katsojaan.

Elokuvan sankaritar, Priyanka Chopra, pääsee myös esittelemään sulojaan elokuvan burleskityylisessä musikaalikohtauksessa. Ks. making of kohtauksesta täältä.

Musikaalikohtauksia lukuunottamatta, Priyanka pääsee helpolla. Hänet nähdään pääasiassa erilaisissa sareissa läpi elokuvan. Elokuvan poliisi, Irrfan Khan, on onneksi puettu asiallisesti läpi elokuvan.

Sivuhuomautuksena, Gundayn kaltaisia elokuvia katsoessa tulee pakostakin mietittyä kenelle elokuva on suunnattu ja miten ihmeessä elokuva on päässyt sensuurista lävitse. Homoseksuaaliset viittaukset, miesten ylävartaloiden jatkuva esittely ja elokuvan lopputeksteissä olevat Tom of Finland tyyliset piirrustukset (ilman sukupuolielimiä) ovat mielenkiintoisia elementtejä elokuvalle, joka tulee homoseksuaalivastaisesta maasta. Elokuvan tuotantoyhtiönä toimii Yashraj, mikä on yksi Mumbain suurimmista tuotantoyhtiöistä. On selvää, että isot tuotantoyhtiöt saavat erivapauksia. On kuitenkin turha odottaa tämän avoimempaa homoseksuaalista kuvausta hindinkieliseltä mainstream elokuvalta. **

Reaktio kun miehet huomaavat Priyankan saapuneen makuuhuoneeseensa.

Vähäpukeisuus soluttautui bollywood-elokuvaan 2000-luvulla, kun sankareiksi alkoi valikoitua yhä bodatumpia näyttelijöitä. Heidän tavaramerkiksi muodostui yläruumiin esittely. Esimerkiksi John Abraham, entinen malli, tunnetaan siitä että hän riisuu aina paitansa elokuvissaan. Tällaista ulkonäön ihannointia ei ole aiemmin nähty bollywood -elokuvissa. Kun 90-luvulla sankari ja sankaritar saivat olla pulskeammassa kunnossa, vaaditaan nykyään sankarilta sixpackiä ja sankarittarelta mallinmittoja. Miesnäyttelijöiden keskuudessa on alkanut versomaan kilpailua siitä kenen keho on bodatumpi. On sääli ettei näyttelijöitä enää arvosteta heidän näyttelijäntaitojensa takia vaan kaikki huomio keskittyy ulkonäköön.

Otetaanpa esimerkkinä kolme Khania, jotka täyttävät ensi vuonna 50-vuotta.

Salman Khan elokuvassa Jai Ho

Shahrukh Khan elokuvissa Om Shanti Om ja Happy New Year

Aamir Khan elokuvassa P.K.

Pakostakin mietityttää yrittävätkö vanhemman polven näyttelijät kilpailla sankareiden rooleista bodaamalla itsensä yhtä hyvään kuntoon kuin itseään 20-vuotta nuoremmat näyttelijäkollegansa?

Oma veikkaukseni on että Dhoom -elokuvasarja (2004, 2006, 2013) toi seksikkyyden bollywood -elokuviin. Elokuvat sisältävät vauhdikkaita takaa-ajokohtauksia, cooleja roistoja ja kohtalokkaita naisia minihameissaan. Kukapa voisi unohtaa Aishwarya Rain seksikästä Crazy Kiya Re -tanssikohtausta elokuvassa Dhoom 2? Kutsukaa minua puritaniksi, mutta mielestäni tällaiset länsimaalaisen musiikkivideon kaltaiset seksiä tihkuvat tanssikohtaukset ovat pahinta mitä bollywood-elokuvalle on tapahtunut vuosikymmeniin. Katsokaapa vaikka Hrithikin ja Katrinan uutuuselokuva Bang Bangin tunnaribiisiä. Ainoa mistä kohtauksen tunnistaa intialaiseksi on kieli!

Palatessani vielä Gundayhin, suosittelen tutustumaan elokuvan musiikkiin ja musikaalikohtauksiin. Etenkin kappaleet Tune Maari Entriyaan ja Jiya hehkuvat perinteistä ihanaa musikaalikerrontaa. Hienoja tanssikohtauksia, upeita pukuja, kauniita maisemia. Bollywood musikaalikohtausta parhaimmillaan. Sanoitukset löydät täältä ja täältä.

Loppusanat. Vaikka elokuva onkin ennalta-arvattava, on se kuitenkin viihdyttävä, jos pääsee yli sen öljyn määrän.

http://newzalicious.wordpress.com/2014/03/22/not-without-my-oil-gunday-review/

* Lähdemateriaalina muistiinpanot Tampereen yliopiston Martial Arts elokuvan kurssilta. Jos jollain on parempaa tietoa asiasta, kommentoikaa ihmeessä! :)

** Ensimmäinen bollywood-elokuva, joka kuvasi homoseksuaalisia suhtaita, oli Dostana (dir. Tarun Mansukhani, 2008), jonka päähenkilöt esittivät olevansa homoseksuaaleja, jotta pääsisivät sankarittaren kämppiksiksi. Lähde IMDB.