Hyviä uutisia! Edellisessä postauksessani kerroin Bollywood-elokuva Jab Tak Hai Jaanista, joka esitetään tulevana viikonloppuna Orionissa. Samana viikonloppuna Helsingissä esitetään myös toista intialaista elokuvaa, tamilinkielistä Thuppakkia, jolla on 2 näytöstä Kino K-13:ssa. Elokuvaa tähdittävät Vijay ja Kajal Agarwal. Elokuvan virallinen ensi-ilta Intiassa oli 13.11.
Elokuva kertoo Intian armeijan kapteenista Jagadeeshista (Vijay), joka on lomalla yksiköstään ja palaamassa kotiinsa Mumbaihin. Kotiinsa palattuaan, hänelle esitellään morsian ehdokas Nisha (Kajal Agarwal), jonka Jagadish kuitenkin hylkää liian traditionaalisena. Myöhemmin hänelle käy selväksi, että Nisha on kaikkea muuta kuin perinteinen, nainen nimittäin harrastaa nyrkkeilyä! Elokuva on kuitenkin kaikkea muuta kuin romanttinen komedia, vaikka tietenkin romanttisia aineksia pitää kunnolliseen tamili -elokuvaan saada! Elokuvan pääteema on terrorismi ja uhkana Mumbain tuhoaminen.
Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut A.R. Murugadoss. Tuottajana toimii Kalaippuli S. Thanu. Elokuvan paljon kehuja saaneesta kuvauksesta vastaa Santosh Sivan ja leikkauksesta A. Shreekar Prasad. Elokuvan musiikin on säveltänyt Harris Jayaraj.
Elokuvasta voi lukea IMDB:stä ja Wikipediasta.
Trailerin voi katsoa täältä.
Thuppakki
englanninkielisin tekstein
1. näytös 17.11. klo: 15:30 (LOPPUUNMYYTY!)
2. näytös 18.11. klo: 18:00
SES Auditorio Kino K-13 (Kanavakatu 12, Katajanokka, Helsinki)
Lippujen hinnat: 12 € (rivit A - B ) 14 € (rivit C - K)
Lippuja voi hankkia seuraavilta henkilöiltä:
Kumuthan : 0465856300
Hari : 0453408088
Jeevan : 0449130987
Lisätietoja nettisivuilta: http://www.fintamilmovies.com/
FinTamil Moviesin löydät myös Facebookista!
Good news! In my previous post I wrote about the screenings of Jab Tak Hai Jaan in movie theater Orion on coming weekend. On the same weekend there is also another Indian movie screening in Helsinki. The Tamil language action movie Thuppakki has 2 screenings in Kino K-13. The leading actors of the movie are Vijay ja Kajal Agarwal. The premier of the movie was at 13.11.
The film tells a story of a Indian army captain Jagadeesh (Vijay), who is on a leave from his duties and returning to his home in Mumbai. When he returns to home, he meets Nisha (Kajal Agarwal), a bride candidate for him, who he's quick to refuse, as she seems to be too traditional. Later he founds out, that Nisha is all but traditional, she's a boxer! The main theme of the movie is terrorism and the sleeper cells who are about to wipe out Mumbai.
Thuppakki is directed and written by A.R. Murugadoss. Produced by Kalaippuli S. Thanu. Praised cinematography by Santosh Sivan and editing by A. Shreekar Prasad. Music for the movie is composed by Harris Jayaraj.
You can read about the Thuppakki from IMDB and Wikipedia.
Check out the trailer.
Thuppakki movie with English subtitles
Show-1 on 17th November at 15:30 (SOLD OUT!)
Show-2 on 18th November at 18:00
Theater: SES Auditorio Kino K-13 (Kanavakatu 12, Katajanokka, Helsinki)
Ticket price: 12 € (row A - B ) 14 € (row C - K)
Hurry up guys, limited seats.
For advance booking and show details, contact any of the people mentioned below:
Kumuthan : 0465856300
Hari : 0453408088
Jeevan : 0449130987
For more information, check out the webpage: http://www.fintamilmovies.com/
Check out also FinTamil Movies at Facebook!