sunnuntai 10. elokuuta 2008

Marigold

Löysin vihdoinkin Anttilasta Salman Khanin semi-Hollywood-elokuvan nimeltä Marigold. Luin elokuvasta arviostelun joskus muutama kuukausi sitten Nyt-liitteestä. Siitä lähtien olen kysellyt eri kaupoista onko heillä tietoa ko. elokuvasta.



Tässä Nyt-lehden arvostelu:

DVD/MARIGOLD,
ohjaus Willard Carroll, pääosissa Ali Larter, Salman Khan, Nandana Sen, Ian Bohen.
**

Viime vuonna valmistunut Marigold on outo tapaus. Se yrittää olla amerikkalaisen romanttisen komedian ja intialaisen Bollywood-musikaalin yhditelmä. Ongelma on siinä, että Marigold on enemmän Holly- kuin Bollywoodia.

Ö-luokan amerikkalaistähti Marigold Lexton (Heroes-sarjan Ali Larter) on tullut Intiaan kuvaamaan elokuvaa Kama Sutra 3. Leffan rahoitus kuitenkin pettää, mutta itsekäs ja tympeä Marigold saa kuitenkin ulkonäkönsä avulla osan Bollywood-musikaalista, joka on ollut tekeillä jo kaksi vuotta.

Elokuvan kuvauksissa Marigold tutustuu ja rakastuu koreografi Premiin (Salman Khan). Mutta Prem on maharadzasukua, ja hänen avioliittonsa on jo järjestetty jo Premin ollessa lapsi.

Paremmin tuottajana ja käsikirjoittajana kuin ohjaajana tunnettu Willard Carroll pyörittää kirjoittamansa tarinan tuttuja kuvioita kliseisesti ja aika kömpelösti. Muutama Bollywood-henkinen tanssikohtaus tuo hieman väriä touhuun, ja niissä Larterkin onnistuu sädehtimään.

Muuten elokuvan Intia-eksotiikka tuntuu selvästi Yhdysvaltain markkinoille suunnatulta ja sellaisena aika läpinäkyvältä. Todellista Intiaa ei näy missään. - Pertti Avola



En ole vielä ehtinyt katsoa itse elokuvaa, mutta tietenkin pikakelasin musikaalikohtauksia lävitse. Harmillista on tietenkin se, että musikaalikohtaukset on kuvattu ja leikattu Hollywoodin tapaan, joten odotettavissa on paljon kokokuvia tanssivista ryhmistä ja muutama hajanainen puolilähikuva Alista ja Salmanista. Salman oli tapansa mukaan hyvin jäykkä eikä Alikaan "sädehtinyt" omissa kohtauksissaan. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla millainen elokuva kokonaisuudessaan on. Heroes-fanina ilahduin Ali Larterin mielenkiintoisesta aluevaltauksesta.

Vaikka elokuva ei ole saanut kummoisia arvosteluita, mielestäni on tärkeää hankkia kaikki vähänkin Bollywood-musikaaleihin liittyvät elokuvat, jotka saa suomenkielisin tekstein. Tämän vuoksi päätin ostaa Marigoldin. Onhan se hienoa nähdä Salman semi-Hollywood-elokuvassa!

2 kommenttia:

Juliet Parrish Radha kirjoitti...

Mäkin tykkään tosta naisesta, ainakin HEROES -sarjassa. SE on totta, että suomalaistekstisiä on todella harvassa ja yleensä ne eivät ole täysBollia!

Anonyymi kirjoitti...

Olin vähän pettynyt Marigoldiin. Tarina jäi puutteelliseksi: päähenkilöt eivät mielestäni päässeet rakastumaan toisiinsa kunnolla. Ali tanssi aika huonosti. Mutta olihan siinä myös pari ihan hauskaa kohtaa, musiikki oli mielyttävää ja Salman oli niin suloinen :)