Aika kiitää jälleen uskomattoman nopeasti. En ole kerennyt oikein kirjoittelemaan kuulumisiakaan tänne. Viime kevät meni pääsääntöisesti kaikenlaisen työn haalimisessa, häiden järjestämisessä ja Bollywood-tanssiesityksen harjoittelemisessa.
Olin Ruskababa festareilla toukokuussa. Tilaisuus alkoi iltapäivällä ja kesti vuorokauden. Tilaisuus muuttui K-18 luontoiseksi illemmalla. Sitä ennen lapset saivat vapaasti juosta ja nauttia tapahtumasta. Moni olikin tullut sinne asuntoautolla tai telttojen kera. Itse olin saanut kutsun tähän suljettuun tapahtumaan tanssinopettajani kautta, joka oli esiintymässä tilaisuudessa. Olin odottanut, että tapahtuma olisi ollut täynnä intialaisia, mutta hippikansaa löytyi senkin edestä. :D Tilaisuuden esitykset olivat kerrassaan upeita ja mieleenpainuvia. <3 Oli Rani Surya, Trio Taika, Royal Bollywood, King G. Mall, Bolly Beat Dancers, Shava jne.. Vau! Toinen toistaan henkeäsalpaavia esityksiä. Tilaisuudesta ei saanut ottaa kuvia, koska tilaisuus taltioitiin. Valitettavasti en ole kuitenkaan saanut taltiointia itselleni.. Keskiyön paikkeilla tilaisuus muuttui reiveiksi, mikä tarkoitti kotiinlähtöä. En voi sietää elektronista musiikkia enkä hyväksy mitään huumeita. :) Kotiinpääsy olikin toinen operaatio. Olin parkkeerannut autoni savitielle, joka oli muuttunut mutavelliksi sateen ansiosta. Onneksi paikalle saapui joukko ihania ihmisiä, jotka hetkeäkään miettimättä uhrasivat vaatteensa ja kenkänsä ja saivat autoni hinattua, työnnettyä ja kammettua liejusta. Kiitos vielä kerran teille!!
Bollywood-tanssiesityksemme ensi-ilta oli Studio Shamsinan Avolavalla toukokuussa. Sain viime vuoden puolella päähäni, että haluaisin tanssia omissa häissäni jonkin Bollywood-kappaleen. Kyselin ystäviäni mukaan esitykseen ja 4 rohkeaa neitokaista uskalsi lähteä mukaan, vaikka eivät olleetkaan koskaan tanssineet Bollywood-tanssia. :D Yksi heistä joutui lopulta perumaan tulonsa terveydellisistä syistä, mutta hän toimi ns. taustapiruna kappaleen valinnassa ja koren suunnittelussa. Valitsimme iki-ihana Aaja Nachlen kappaleeksi. Koreografia muodostui ryhmätyössä. Tanssinopettajani Sari Breilin opetti meille 1.säkeistön ja kertosäkeen. Me keksimme sitten loppuporukalla 2. ja 3. säkeistön, jota hioin vielä myöhemmin paremmaksi. Ensimmäiset treenit aloitimme marraskuussa, mutta kunnolla pääsimme vauhtiin helmikuussa. Se oli raskas, mutta antoisa kokemus ainakin itselleni. :) Jotta esiintyminen häissä olisi ollut luontevampaa, päätimme ilmoittautua Shamsinan Avolava tapahtumaan, jossa saimme hyvää palautetta tanssista ja koreografiasta. :)
Laitan kuvia ja videota Avolavasta tulemaan myöhemmin!! :D
Ja sitten niihin häihin! :D
Kuten aiemmin olen maininnut, meidän häiden teema oli Hollywood/Bollywood. Hollywood näkyi mm. musiikkitarjonnassa ja seinillä olevissa kuvissa. Bollywood puolestaan hääparin vaatteissa, tanssiesityksissä ja valkokankaalla pyörivissä musikaalikohtauksissa. Meillä oli myös kuvakakut hankittuina, joissa illan teema näkyi. :)
Hääkirkkona meillä oli Pyhän Laurin kirkko ja juhlatilana Vantaan Hämeenkylässä oleva Bygård. Catering ja pääruot oli hankittuna Bulevardin Namaskaarilta ja kakut ja piirakat puolestaan Järvenpäässä olevasta Wienerpaakarista. Suosittelen!
Sulhasen hääpuku oli ostettu edelliseltä Intian matkaltamme. Hänellä oli kermanvalkoiset housut, oranssi sherwani ja viininpunainen huivi. Oma pukuni oli myöskin hankittu Intiasta, tosin kahdelta eri reissulta. Viininpunainen Lehengani oli ostettu Jaipurista aiemmalta reissulta ja kermanvärinen cholini oli puolestaan teetetty edellisellä reissulla. Kaulakoruni sain Natalialta, muut korut olin ostanut edelliseltä reissultani. Ja laukkuni oli lahja intialaiselta ystävättäreltäni. :) Voin sanoa, että olimme aikamoinen näky kun ensimmäisen kerran poistuimme kirkosta ja ulkona odotteli juhlaväki seuraavaa tilaisuutta varten. :D
Itse hääjuhla oli upea ja ikimuistoinen kokemus. Jännitin kovasti vieraiden puolesta, mutta iloiseksi yllätykseksi moni tuli kiittelemään omaperäisestä juhlasta. :) Ensimmäinen esitys oli meidän Aaja Nachle, joka selvästi ihastutti vieraita. Bolly Beat Dancers ja Rani Surya esiintyivät kolmesti illan aikana (Jee Karda, Nimbooda ja Soni De Nakhre). Yhteistanssina meillä oli Dandiyaa Raasia! :D Olin kuvitellut, että tanssimaan olisi tullut vain muutama vaivaantunut ystävä, mutta lattia täyttyi nopeasti iloisista vieraista! :D Aivan ihanaa! Häävalssina meillä oli Om Shanti Om -elokuvasta tuttu Main Agar Kahoon. Upeita esityksiä, hyvää ruokaa ja ihania ihmisiä ympärillä. Voiko muuta toivoa? :)
Mieheni ei halua kuvia itsestään tänne, joten yhteisposeerauksia en pysty tänne laittamaan. Mutta laitan muutaman kuvan ja videonpätkän. :)
3 kommenttia:
Sulla riittää kyllä puuhaa. Häät olivat ihanat, tiedän sen pelkästä tekstistä. :o)
Millon ne häävideot tulee julkisiksi?
Anuradha: :)
Paula: kunhan saan ne ladattua. :)
Lähetä kommentti