tiistai 13. tammikuuta 2009

A.R. Rahman

A.R. Rahmanin voiton kunniaksi, voisin esitellä hänen taustansa niille, joille kyseinen säveltäjä on täysin tuntematon. Jos kuitenkin jollain tasolla nimi on tutuhko, mutta ei aivan muista mistä on kyse, voisin muistuttaa hänen yhteistyöstään Värttinän kanssa Taru sormusten herrasta -näyttämömusikaalissa. Lisäksi hän on tehnyt mm. yhteistyötä Sir Andrew Loyd Webberin kanssa Bombay Dreams -näyttämömusikaalissa.

Tämä "Madrasin Mozart" syntyi 6.1.1966 musikaaliseen perheeseen Chennaissa (entiseltä nimeltään Madras) nimellä Dileep Kumar. Hänen isänsä sävelsi elokuvamusiikkia malayalaminkielisiin elokuviin.

Hän aloitti 4-vuotiaana pianonsoiton. 9-vuotiaana hänen isänsä kuoli, mikä teki hänestä perheen pään. Painostuksesta johtuen hän liittyi 11-vuotiaana Ilayarajan yhtyeeseen kosketinsoittajaksi. Hän jätti koulunkäynnin kesken ja alkoi kiertää maailmaa erilaisten yhtyeiden kanssa. Hän opiskeli länsimaalaista klassista musiikkia Oxfordin yliopiston Trinity College of Music:ssa. Hän kääntyi islamiin ja muutti nimensä A.R. Rahmaniksi. Vuonna 1987 hän alkoi säveltää mainoksiin jinglejä, joita hän tekikin yli 300 viidessä vuodessa. Vuonna 1989 hän perusti Panchathan Record Inn -studion, josta kehittyi yksi tasokkaimpia äänitysstudioita Intiassa.

Hän on säveltänyt 16 vuodessa 108 elokuvaan musiikin. Uransa alkuaikoina hän sävelsi pääasiassa musiikkia tamilinkielisiin elokuviin, kunnes ohjaaja Ram Gopal Varma (myöskin Etelä-Intiasta kotoisin) pyysi säveltämään musiikin elokuvaansa Rangeela, josta tuli Rahmanin ensimmäinen hindinkielinen työ (käsittääkseni Roja on tamilinkielinen elokuva, vaikka alla olevassa videoklipissä kuullaan hindinkielistä laulua). Rahman tunnetaan parhaiten yhteistyöstään ohjaaja Mani Ratmanin kanssa. Hänet mainitaan usein intialaisen elokuvamusiikin uudistajana ja hän onkin säveltänyt musiikin moniin hienoihin elokuviin, kuten: Roja (1992), Rangeela (1995), Bumbai (1995), Dil Se.. (1998), Earth (1998), Taal (1999), Pukar (2000), Zubeidaa (2001), Lagaan: Once Upon A Time in India (2001), Yuva (2004), The Rising: The Ballad of Mangal Pandey (2005), Water (2005), Rang De Basanti! (2006), Guru (2007), Elizabeth: The Golden Age (2007).

Hänen musiikintuntemuksensa on laaja, mikä on antanut hänelle erinomaisen ylilyöntiaseman muihin säveltäjiin verrattuna. Hän hallitsee suvereenisti mm. karnaattisen musiikin, länsimaisen klassisen musiikin, hindustani musiikin ja Nusrat Fateh Ali Khan tyylisen Qawwali musiikin. Hänet tunnetaankin kirjoittavan musiikkia, joissa hän yhdistelee näitä eri musiikkityyppejä ja niiden luonteenomaisia soittimia improvisaatiomaisella tavalla. 1980-luvulla Rahman teki äänityksensä monona edeltäjiensä tavoin, mutta myöhemmin hän muutti tekniikkaansa ja aloitti kokeilut perinteisten ja elektronisten instrumenttien yhdistelystä.

Hän on myynyt yli 100 miljoonaa elokuvaäänittettä ja yli 200 miljoonaa kasettia maailmanlaajuisesti. Hän on voittanut lukuisia palkintoja ja viimeisin Kultainen maapallo antaa hänelle mielestäni vihdoinkin kansainvälisesti arvostetun aseman.

Lähteet: Imdb, Wikipedia

Rahmanin viralliset kotisivut löytyvät täältä.

Lopuksi vielä makupaloja Rahmanin tuotannosta videoiden muodossa.

Elokuvasta Roja (Roja Jaanemaan)



Elokuvasta Taal (Ishq Bina)



Elokuvasta Rangeela (Rangeela Re)



Elokuvasta Dil Se... (Satrangi Re)



Elokuvasta Rang De Basanti! (Paantshala)



Elokuvasta Lagaan (Ghanana Ghanana)



Elokuvasta Saathiya (Chalka Chalka Re)


Elokuvasta The Rising: Ballad of Mangal Pandey (Mangal Mangal)

2 kommenttia:

Kirjuri kirjoitti...

Mozart onkin ainoa oikea vertauskohde tälle miehelle!

Roja on Arvind Swamyn toinen suuri hindiksikin dubattuna hitiksi noussut filmi, toinen on suuresti rakastamani Bombay (Bumbai tuossa listallasi). Rojakin on romanttisena filminä ihana mutta rajattomassa patrioottisessa väkivaltaisuudessaan ei minun makuuni.

Rakastan noita biisejä, niin paljon suosikkejani linkitit :) Juuri eilen sattumoisin ennen kuin tulitte hindintunneille kuuntelin siivotessani yhä uudelleen DVD:ltä tuota Taalin Ishq Binaa.

Reetta kirjoitti...

Olen samaa mieltä! Varsinainen nero!
Rojaa en olekaan vielä nähnyt, mutta kiinnostaa kyllä kovasti!
Ihanaa! Myös mun suosikkeja. Mm. Ghanan Ghanan on soinut päiväkaupalla mun päässä. ;)