Ensi viikolla alkavalla Artisokka Film Festivaalilla näemme naisten tekemiä, naisista kertovia elokuvia. Mukaan mahtuu tänä vuonna YashRaj Filmsin tuottama Bollywood-elokuva Band Baaja Baarat. :) Festivaalilta löytyy myös paljon muita mielenkiintoisia elokuvia, joten suosittelen lämpimästi tutkailemaan ohjelmistoa muutenkin. :)
Teksti kopioitu festivaalin nettisivuilta:
Maneesh Sharma
BAND BAAJA BAARAAT
Shruti (Anushka Sharma) haluaa hääsuunnittelijaksi. Bittoo (Ranveer Singh) haluaa naimisiin Shrutin kanssa.
Avioituminen ei nuorta naista kiinnosta, sillä hän tahtoo perustaa oman yrityksen. Bittoo soluttautuu Shrutin yhtiökumppaniksi hääbisnekseen. Firma kasvaa bhangra-musiikin tahdissa, eikä hauskanpitoa puutu.
Muut yritykset suunnittelevat rakastuneille pareille klassisia pelkistettyjä tai pröystäileviä maharaja-häitä, mutta Shrutin ja Bittoon "Shaadi Mubarak" panostaa kitsiseen ilmeeseen ja persoonallisuuteen.
Elokuva sijoittuu modernisoituneeseen Delhiin, missä vanhat bussit on vaihdettu tuliteriin julkisiin kulkupeleihin. Tanssinumerot elävät juonessa, jossa tietysti käänteitäkin riittää. Musiikin puolesta ja muutenkin kyseessä on takuuvarma leffa tunnelman nostatukseen milloin vain.
Anna Pesonen
Liput 7 euroa, Kotimaista lyhyesti -näytökseen 5 euroa.
Maximin (Kluuvikatu 1) näytöksiin liput Finnkinolta alkaen perjantaina 1.4.
klo 10:00 Finnkinon teattereista ja nettilipunmyynnistä www.finnkino.fi.
Bio Rexin (Lasipalatsi, Mannerheimintie 22-24) näytöksiin liput voi varata ennakkoon alkaen perjantaina 1.4. klo 10:00 Artisokan internetsivujen kautta. Varaukset tulee lunastaa Bio Rexin lipunmyynnin aukioloaikoina, mutta viimeistään 30 min ennen näytöäksen alkua (lipunmyynnin aukioloajat alla).
Ei erillistä palvelumaksua.
Bio Rexin lipunmyynti on auki
to 7.4. klo 16:00 - 20:15
su 10.4. klo 12:00 - 20:15
2 kommenttia:
Hyvä leffa! Tykkäsin. Harmi et olen nähnyt jo kyseisen leffan, mutta eihän se haittaa, uusiksi vaan ;)
Kiva kuulla!
Itse en ole kuullutkaan ko. elokuvasta, mutta silti haluan nähdä sen. :D Yleensä Yashraj Films tuottaa hyviä leffoja, joten odotukset ovat suht korkealla. :)
Leffateatteri on kyllä niin paras paikka nähdä leffoja. Eikä sillä ole väliä, jos leffan on nähnyt aiemminkin. Hyvät leffat voi katsoa uuseaan kertaan. :D Viime lauantaisen Devdasinkin olen nähnyt ainakin viidesti, mutta silti, leffateatterikokemusta en jättäisi väliin. :D
Lähetä kommentti