Katselin taas googlen kautta mitä Bollywood-uutisia on tarjolla suomenkielellä.
Tässä muutama :)
Bollywood-tähdet siirtyvät Hollywoodiin
julkaistu 13.12.2010 klo 12:07
Yhä useampi Bollywood-tähti tekee uraa myös Hollywoodissa. Syynä on Bollywoodin yhä kasvava suosio sekä länsimaisen elokuvateollisuuden kiinnostus intialaisyleisöä kohtaan.
Esimerkiksi Slumdog Millionare -elokuvassa näytellyt Anil Kapoor on saanut osan uudesta Mission Impossible -elokuvasta. A Mighty Heart -elokuvasta tuttu Irrfan Khan on puolestaan pestattu tulevaan Spiderman -jatko-osaan.
Bollywood-näyttelijöiden suosion takana on paitsi intialaisen elokuvateollisuuden kasvava painoarvo, myös intialainen yleisö. Intialaisten elokuvissakävijöiden määrä kasvaa koko ajan niin Intiassa kuin myös Yhdysvalloissa.
Intialainen elokuvissakävijä valitsee katsottavakseen mieluiten sellaisen Hollywood-elokuvan, jossa on joku Bollywoodista tuttu näyttelijä. Moni Hollywood-tuottaja onkin haistanut uuden markkinapotentiaalin, ja pestaa uutuuselokuviinsa mielellään Bollywoodista tuttuja näyttelijöitä.
Hollywood-suosio ei kuitenkaan välttämättä merkitse intialaisnäyttelijöiden roolien monipuolistumista. Bollywoodissa pääosia esittäneiden näyttelijöiden Hollywood-kiinnitykset ovat usein supistuneet marginaalisiksi sivuosiksi. Rooleja leimaavat myös etniset stereotypiat.
- Aasialaisille näyttelijöille on tarjolla selvästi aiempaa enemmän rooleja. Mutta etninen tausta sulkee jatkossakin pois joitain mahdollisuuksia, arvioi intialaissyntyinen koomikko Asif Mandvi.
Intialaisuus siis kipuaa Hollywoodissa pois marginaalista, mutta varsin hitaasti. Esimerkiksi Facebookin synnystä kertovan The Social Network -elokuvan ohjaaja David Fincher kiinnitti intialaisen opiskelijan rooliin brittinäyttelijä Max Minghellan - intialaisen näyttelijän sijaan.
YLE Uutiset, Reuters
Uutisen löysin täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti