torstai 2. helmikuuta 2012

The Girl with the Dragon Tattoo kiellettiin Intiassa

Seksikohtausta ei poistettu – hittielokuva The Girl with the Dragon Tattoo kiellettiin Intiassa

Elokuvaohjaaja David Fincher paljasti taannoin, miksi hän ei halunnut Scarlett Johanssonia uusimpaan The Girl with the Dragon Tattoo -elokuvaansa. Fincherin mielestä näyttelijätär olisi ollut nimittäin liian seksikäs Lisbeth Salanderin rooliin.

Elokuvan naistähdeksi valittiinkin Scarlettin sijaan 26-vuotias Rooney Mara. Nyt viime kuussa Suomessakin ensi-iltansa saanut elokuva on kielletty Intiassa sen rajun materiaalin takia. Intian Central Board of Film Certification -järjestö nimittäin vaati useita elokuvan rajuja kohtauksia leikatuksi ennen sen julkaisua.

Ohjaaja David Fincher ei kuitenkaan suostunut leikkaamaan elokuvasta kahta seksikohtausta ja raiskausta tai kidutusta sisältäviä kohtauksia. Sony Pictures -tuotantoyhtiö päättikin peruuttaa kokonaan elokuvan julkaisemisen Intiassa.

- Vaikka olemme sitoutuneet säilyttämään ja suojelemaan elokuvan ohjaajan visiota, kunnioitamme myös elokuvahallituksen asettamia suuntaviivoja, tuotantoyhtiön tiedotteessa kerrottiin Yahoo! Omg! -sivuston mukaan.

The Girl with the Dragon Tattoo -elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 21. joulukuuta 2011. Elokuva on yhdysvaltalainen elokuvaversio Stieg Larssonin Miehet, jotka vihaavat naisia -romaanista, josta on filmattu myös ruotsalainen versio. Miespääosaa elokuvassa tähdittää Bond-näyttelijä Daniel Craig. Elokuva on tuottanut jo maailmanlaajuisesti 200 miljoonaa dollaria.
30.01.2012 · Kategoria: Viihdeuutiset

Artikkeli löydetty: www.stara.fi

Ei kommentteja: