maanantai 31. elokuuta 2009

R&A festivaalilehti ilmestynyt!

Kävin vasta tänään poimimassa itselleni Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilehden. Sehän ilmestyi jo Taiteiden yönä. Ensimmäiseksi kannattaa vilkaista lehden keskiaukeama, koska sieltä voi bongata festivaalilla esitettävät elokuvat! :)

Vuoden 2009 Bollywood -leffat festivaalilla ovat: Jodhaa-Akbar ja Billu Barber!!!!!



Jodhaa-Akbar on hieno historiallinen (puku) spektaakkelielokuva. Se on voittanut lukuisia palkintoja, kuten parhaan ohjaajan ja parhaan miespääosan Filmfare-pystit.
Elokuva on ohjattu ja näytelty taidokkaasti, se ei kikkaile eikä aliarvioi katsojiaan. Elokuvan tarina on tärkeä ja ajankohtainen, vaikka juoni sijoittuukin 1500-luvulle. Elokuvalla pyritään muistuttamaan ettei rakkaus ole sidoksissa uskontoon. Intiassahan yhä tänäkin päivänä on epäsoveliasta mennä naimisiin eri uskontoon kuuluvan henkilön kanssa.



Aishwarya Rai Bachchan ja Hrithik Roshan ovat näyttävä elokuvapariskunta, joiden yhteystyötä tulen odottamaan jatkossakin. He vakuuttivat jo Dhoom 2 elokuvan rikollisparina, vaikka elokuva itsessään on höttöä. Jodhaa-Akbarin saappaissa, heidän kemia pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Suosittelen elokuvaa lämmöllä!



BBC:n elokuva-arvostelu löytyy täältä.
BBC uutisoi Jodhaa-Akbarin voitoista täällä.
Jodhaa-Akbarin viralliset nettisivut löytyy täältä.




Billu Barber on Shahrukh Khanin uusin Bollywood-pläjäys upeine extravaganza -musikaalikohtauksineen! Elokuvan pääosassa on Irrfan Khanin (Slummien miljonääri, A Mighty Heart..) näyttelemä parturi Billu (juu yleinen lempinimi on, heh), joka joutuu puun ja kuoren väliin, kun samaan kylään saapuu kuvausryhmä Mumbaista mukanaan superhypertähti Sahir Khan. Kylän väki on nimittäin saanut päähänsä, että Billu on Sahir Khanin paras ystävä...
Vaikka fanitan täydestä sydämestäni Shahrukh Khania, on kuitenkin myönnettävä, että tämän elokuvan kiistaton tähti on Irrfan Khan! Mikä läsnäolo!



Elokuva on taattua viihdettä naurua ja siirappia kaipaaville katsojille. Vakavuutta elokuvassa on vain nimeksi, ja sekin on suomalaisittain hysteerisen hauska. ;D Kaikille Shahrukh Khan faneille tämä on must see leffa!

Nemo ja lasermiekka?


Billu Barberin viralliset nettisivut puolestaan täältä.

lauantai 29. elokuuta 2009

Bolly Bombastic Clubin kesän päätösbileet

Olin viime perjantaina Bollybombastic Clubin kesän 2009 päätös bileissä. Sisälle tullessani, olin ensin hieman ihmeissäni ja aloin jo epäillä että bileet oli siirretty jonnekin muualle. Väki nimittäin oli suurimmaksi osaksi 30+ ehkä jopa 40+ ja yksikään ei ollut pukeutunut intialaisittain. Pian kuitenkin kiinnitin huomioni musiikkiin ja totesin ettei kovinkaan monessa paikassa soiteta Bollywood -leffojen soundtrackeja. ;D Ja pian bongasin Sarin ja Katrin upeissa esiintymisvaatteissaan!


Ensimmäinen esitys!


Olin pukeutunut jälleen kerran teeman mukaisesti, tällä kertaa sariin. Sen laittamisessa menikin taas lähes tunti, kun yritimme ymmärtää pukeutumisohjeita videon välityksellä. Pukeudun ehkä kerran vuodessa sariin ja kaikki sarini ovat todellakin 5-7 metrisiä kankaita. Mulla ei siis ole yhtäkään ns. ready-made saria. Pitäisi vaan harjoitella ahkerasti sariin pukeutumista, niin ehkäpä se joskus vielä luonnistuisi helposti! ;D





Innostuin juttelemaan ihmisten kanssa ja jälleen kerran löysin sielun kumppaneita Bollywoodin ja Shahrukh Khanin suhteen! ;D On ihanaa tutustua uusiin ihmisiin ja huomata kuinka samanlainen maku meillä on!


Sari opettaa Bolly-tanssia!


Ilta oli täynnä mitä ihanampia tanssiesityksiä!

Tässä Katri tanssii Yeh Ishq Hain tahdissa Bellywoodia (itämaisen ja intialaisen fuusiota)





Yeh Ishq Hai


Yeh Ishq Hai


Semiklassista Bollywood-tanssia tarjosi Bolly-sikermä!

Bolly-sikermä (Aaja Nachle)


Bolly-sikermä (Dhoom Tana & Kajra Re)


Saimme kuulla myös suomalaisen Shava -bändin tuotantoa, kun Sari astui lavalle esittämään soolonsa! :D


Sari Bhangran tahdissa!


Ihanan lennokasta!


Katri tanssi meille gasellin hypähdyksin ihastuttavan Chunari Chunarin!





Chunari Chunari


Bileet oli ensiluokkaisen loistavasti järjestetty! Jälleen kerran meille tarjottiin huikea määrä esityksia, tanssinopetusta, jorausta ja mahtavaa musiikkia! Tämänkertainen DJ näytti tuntevan hienosti Bolly-musaa ja saimme aimo annoksen ns. listahittejä kuunneltavaksemme! Ihmiset näyttivät todella nauttivan bileistä! Iltaa kohden tanssilattia täyttyi täyttymistään ja tunnelma oli katossa.

Jatkoa Bollybombastic Clubille on kuulemma tulossa! Ilmoittelen tietenkin heti kun saan tietää enemmän! Kysyntää löytyy varmasti tällaiselle clubille jatkossakin, niin mielettömän tunnelmarikasta kun se on!


DJ





Ja vielä loppukaneettina mainitsen Bolly Beat Dance Schoolin järjestämästä matkasta Intiaan. Tammikuussa 2010 ollaan järjestämässä matkaa Mumbaihin, johon kuuluu tanssinopetusta, kiertomatkaa Film Cityyn ja leffojen katsomista yms hauskaa! He mainostivat tätä matkaa tuolla clubilla ja laitoin totta kai mailini heille, jotta saan kuulla enemmän tästä ihastuttavasta matkasta! Kyselen enemmän ja pidän teidät ajantasalla! Ja jos tällainen matka kuulostaa kiinnostavalta, niin ottakaa ihmeessä heti yhteyttä Bolly Beat Dance Schooliin! A Dream Come True -matka tiedossa!

www.bollybeat.net


Sari ja Katri Jai Ho:n tunnelmissa!


Jai Ho!

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Mementon intialaisversiosta Bollywoodin tuottoisin elokuva

Intialaisversio Hollywood-elokuva Mementosta on lyönyt esikuvansa tuotot kolmessa viikossa. Joulupäivänä ensi-iltansa saanut Ghajini on tuottanut maailmanlaajuisesti 40 miljoonaa dollaria. Se on jo nyt Bollywoodin tuottoisin elokuva.


Studio 18/Adlabs

Suositun Bollywood-näyttelijän Aamir Khanin tähdittämä elokuva kertoo muistinsa vaurioittaneesta miehestä, joka etsii rakastettunsa murhaajaa. Hän selviää ainoastaan polaroid-kuvilla ja tatuoinneilla itselleen tekemien muistiinpanojen avulla.

Khan arvoi elokuvan suosion perustuvan kotimaisen yleisön lisäksi yhä suurempaan ulkomailla asuvaan intialaisyleisöön, joita intialaiset tuotannot houkuttelevat hyvin teattereihin.

Christopher Nolanin vuonna 2000 halvalla ohjaama Memento oli itsessäänkin hitti, sen lasketaan tuottaneen tekijöilleen tähän mennessä noin 40 miljoonaa dollaria.

AFP, YLE Uutiset


Bongasin uutisen Ylen sivuilta.

Mallika kohautti jälleen

Bollywoodin povitähti Mallika Sherawat kohautti jälleen saapuessaan Quentin Tarantinon uusimman elokuvan "Kunniattomat paskiaiset" ensi-iltaan. Näyttelijätär joka tunnetaan vähäpukeisista asuista ja useista suutelukohtauksista, ei tälläkään kertaa aikonut jäädä ilman huomiota. Hänen suurin meriittinsä on ehkä Playboyn tarjous nostaa hänet kansitytön asemaan, mutta Mallika kieltäytyi kunniasta, ehkäpä siksi ettei sitä katsottaisi kovin suotuisasti Bollywoodin elokuvapiireissä.

Lisää Mallikasta voi lukea:
www.mallikasherawatwow.com
IMDB
Wikipedia




Uutinen: www.stara.fi
Kuvat: dlisted.com

tiistai 18. elokuuta 2009

Shahrukh Khanin nöyryytys

Ajattelin jakaa tämän (mielestäni hyvin tärkeän) uutisen kanssanne (kiitos SS)!
Tapahtumasta on noussut hirveä haloo Intiassa, syystäkin! On kuitenkin hyvä tietää, että Shahrukhin tuleva elokuva My Name Is Khan saa mukavasti julkisuutta tapahtuneesta. Elokuvahan kertoo nimenomaan Amerikan maahanmuuttoviranomaisten suhtautumisesta ulkomaalaisiin.. Odotan elokuvaa suurella hartaudella!

Tekstin poimin IS sivuilta!


Bollywood-tähteä nöyryytettiin lentoasemalla
18.08.2009 08:53

Shah Rukh Khania on kutsuttu "maailman suurimmaksi elokuvatähdeksi", mutta tämä ei paljon auttanut, kun amerikkalaisviranomaiset ottivat hänet syyniin Newarkin lentoasemalla viime perjantaina.

Intian elokuvateollisuuden suurin nimi oli Yhdysvalloissa markkinoimassa uutta elokuvaansa, kun hänen nimensä kiinnitti maahanmuuttoviranomaisten huomion. Khania, 44, kuulusteltiin yli tunnin ajan kentällä.

Näytteljä kommentoi aluksi olleensa "vihainen ja nöyryytetty" kohtelustaan. Hän veti kuitenkin sanojaan takaisin, kun hänen faninsa Intiassa alkoivat polttaa Yhdysvaltain lippuja kaduilla.

Khanilla on miljoonia uskollisia ihailijoita hinduenemmistöisessä Intiassa huolimatta siitä, että hän on muslimi. Hänelle levitetään normaalisti punaisia mattoja joka paikassa, missä hän vierailee.

Amerikkalaisviranomaiset ovat selittäneet Khanin ottamista kuulusteluun sillä, että lentoyhtiö oli hukannut tämän laukun. Intialaiset ovat kuitenkin varmoja, että todellinen syy oli miehen profilointi mahdolliseksi terroristiksi.

- Olemme tietenkin pöyristyneitä. Mutta toisaalta olemme iloisia, että tämä tapahtui hänelle, koska nyt asiasta keskustellaan, kommentoi New Jerseyssä asuva intialaissyntyinen Saeed Patel, 45.

Ironisen tapauksesta tekee se, että Khanin tuore Kaliforniassa kuvattu elokuva kertoo intialaismiehestä, jolla on Aspergerin syndrooma ja jonka outo käytös saa amerikkalaisviranomaiset epäilemään häntä terroristiksi.
IS-AP


Mielestäni on hyvin kiinnostavaa, miksi Shahrukh Khania kuulusteltiin tunnin ajan, kun hänen laukkunsa oli kadonnut jonkun lentokenttävirkailijan toimesta..




Aiheesta vielä lisää mm. BBC News sivuilta! Kannattaa lukea!

Myös Yahoo Buzzin sivuilla kannattaa käydä lukemassa aiheesta! Artikkelin aloitus on etenkin hyvin osuva!

"If Indian officials stopped, say, Tom Hanks at the New Delhi airport and grilled him for an hour or two because of national security concerns, Americans might find it ridiculous and outrageous. Which is just how Indians feel about the detention and questioning at Newark Airport of Bollywood icon Shah Rukh Khan, who was on his way to Chicago for an Indian Independence Day parade. "


Olen vihainen ja pöyristynyt siitä, kuinka huonosti mm. Afrikan ja Aasian maiden (kaukoidän teollisuusmaita lukuunottamatta) kansalaisia kohdellaan lentokentillä eri puolilla maailmaa. Olen todella tyytyväinen että tämä tapahtui Shahrukh Khanille, koska tällä tavoin asia saa laajaa julkisuutta! Tällainen epäkohta pitäisi kitkeä pois. Etenkin Briteissä ja Amerikoissa tällaista rasismia tuntuu tapahtuvan päivittäin, jopa omien maiden kansalaisille! Tarvitaan vain muslimiperäinen tai muuten erikoinen nimi.

Afrikan ja Aasian maiden kansalaisia voidaan käännyttää pois lennolta, jos heillä ei ole riittävästi rahaa mukana. Viisumin saamiseen vaaditaan kaikenlaisia todistuksia, pankkitilien saldojen syynäämistä ym. ihmisoikeuksia loukkaavaa tutkintaa.

Lopuksi vielä muutama video aiheesta.

Shahrukhin puhelinhaastattelu löytyy täältä.

Tapahtunutta kommentoivat Karan Johar, Farah Khan ja Salman Khan täällä.

Amerikan suurlähetystön kommentti tapahtuneesta täältä.

-------------------------

Päivitys 19.8. klo 12:22

Bongasin vielä asiaan liittyen Stara.fi -nettisivuilta samaisen uutisen. Siinä näyttelijä Irrfan Khan kertoo joutuneensa kolmasti samanlaiseen tilanteeseen kuin Shahrukh Khan!

Mausteita mausteita!

Kävin eilen ensimmäistä kertaa Hakaniemessä ostamassa intialaisia mausteita. Olin parilta ystävältäni kuullut suosituksia Vii Voan -nimisestä tukkuliikkeestä ja nyt siellä käyneenä voin sanoa että wau mikä liike! 8) Sieltä löytyi vaikka mitä! Ostimme kassillisen mausteita, linssejä, noodeleita, pappadamia jne..

Ylhäältä vasemmalta lukien: Curryn lehtiä, kokonaisia juustokuminoita, hajupihkan lehtiä, Mung Dal -linssejä, Asafoetida/Hing (keltainen purkki), inkivääri jauhetta, kanelitankoja, Moong Dal Chilka -linssisekoitus (?), neilikoita, kokonaisia koriantereita, Garam Masala -mausteseosta, Ajwain siemeniä ja tummia sinapinsiemeniä. Jäikö jotain oleellista ostamatta?

Erilaisia valmisnuudeleita, tulista snacksia (Haldiram), pappadamia ja teetä.

Sen jälkeen suuntasimme yhdessä poikaystäväni kanssa Hakaniemen kauppahalliin. Sieltä löytyi ihana piskuinen mausteliike, jonka tuotteissa lepuutimme silmiämme. Tätä kojua piti suomalainen nainen.

Kauppahallin jälkeen päätimme käydä vielä Indian Marketissa etsimässä hajupihkaa ja Ajwainia. Jouduin konsultoimaan ystävääni Nataliaa intialaisista mausteista, kun Vii Voanin tyhjentämisen jälkeen tuli tunne, että jotain oleellista jäi vielä hankkimatta! Ja onneksi kokkigurumme Natalia tiesi heti auttaa mausteasioissa! :)

Meillä on ollut tarkoitus jo pitkään käydä pyörähtämässä noissa Hakaniemen maustekaupoissa, mutta emme ole kerenneet. Tämäkin reissu jäi hieman lyhyeen (olisi ollut mukava käydä useammassa kaupassa ihmettelemässä tarjontaa), mutta toisaalta emme olisi kaivanneet paljoa enempää ostettavaa. ;D Olemme aina silloin tällöin kokeilleet tehdä intialaista ruokaa, mutta usein mausta on tuntunut uupuvan jotain mausteita. Nyt toivottavasti kokkailut onnistuvat paremmin ja ruoasta tulee vielä autenttisempaa. :)


Indian marketista vielä lisähuomautuksena, että siellä on tällä hetkellä alelaari, josta saa leffoja huokeaan hintaan. Oliskohan ollut 2 dvd:tä 10 eurolla? Mitään megasuosittuja hittielokuvia ei siellä näyttänyt olevan. Suurimmassa osassa dvd:tä oli 2 tai 3 leffaa samalla levyllä. Tongin hetken tätä laaria ja totesin että ostan mielummin aitoja elokuvia sitten Intiasta. Olenkohan muuten maininnut tulevaa Intian reissuani? Meitä lähtee 2 pariskuntaa samoamaan 2 viikoksi Mumbain ja Keralan suuntaan. Suunnittelen jo mitä kaikkea aion ostaa ja teettää siellä ollessani. ;)

Täältä löydätte etnisten ruokakauppojen aukioloaikoja.

Kasvisruoka.comin sivuilta löytyy kiva selitysosio erikoisimmista mausteista. Kannattaa tutustua!

Bongasin lisäksi tällaisen maustekaupan, jossa on kivasti kerrottu erilaisista mausteista.

torstai 13. elokuuta 2009

Yksi raato ilmoittautuu

Huh! Kävin tänään Bolly Beat Dance Schoolin kokeilutunneilla tanssahtelemassa. 8)

17-17.45 Bollywood Semiklassinen
17.45-18.30 BollyPump
18.30-19.15 Bhangra
19.15-20.00 Bombay Groove

Olen viimeksi tanssinut viime syksynä, joten voin sanoa olevani rapakunnossa. Tämä ei kuitenkaan estänyt intoani ja päätin sisulla selvitä tanssitunnit läpi. Kolmen tunnin tanssimisen jälkeen voin kertoa olevani aivan kuollut, mutta onnellinen. :)

Tuntien päätyttyä Katri esitti meille Goa Tribalia ja Bellywoodia näytteeksi. Goa Tribal vaikutti hyvin haastavalle ja mielenkiintoiselle. Siinä käytetään Bharatanatyamia yhtenä osana tanssia. Bellywoodiin puolestani ihastuin täysin! Hurmaavaa naisellista tanssia, itämaisen ja naisellisen Bollyn fuusiota.

Ilmoittauduin jo aikaisemmin Bollywood Semiklassiselle tunnille. Nyt tuo Bellywood houkuttaisi, mutta ajankohta ei ole paras mahdollinen. Ihastuin myös BollyPumpiin. Jumppaa Bollywood-musiikkia kuunnellen. Jos työllisyystilanteeni olisi toinen, voisin jopa ostaa Anytime-kortin! Ehkäpä ensi keväänä.. :)


Jos kokeilutunnit menivät ohi ja kiinnostusta löytyy, suosittelen Bolly Beat Dance Schoolin ja Studio Shamsinan avajaisia ensi viikonloppuna!

Avajaisjuhlat
la-su 15.-16.8.09 klo 12-20 VAPAA PÄÄSY!

Ilmaiset kokeilutunnit la 15.8.
klo 12-12.30 vatsatanssi
klo 12.30-13 parapara
klo 13-13.30 bollywood
klo 13.30-14 videoclip

Kurssit la-su 15.-16.8.
klo 15-16 rumbita® alkeet, hinta 15€
klo 16-17.30 flamenco alkeet, hinta 24€
Ilmoittautuminen viimeistään 9.8. jaana.ahl@jippii.fi tai 041-4662065

Tanssiesitys su 16.8. klo 18-20 ja
yksittäisiä esityksiä pitkin viikonloppua:
itämainen vatsatanssi, flamenco, bollywood,
parapara, videoclip, rumbita®, Michael Jackson-tanssi,
brakedance, hiphop, popping jne.

tiistai 11. elokuuta 2009

Janmashtami Festival

Sain Shama Dikshiltä tällaisen kutsun ja ajattelin jakaa sen kanssanne:

Janmashtami festivaalia eli Krishnan synnyinjuhlaa juhlitaan ensi lauantaina 15.8.09. Tilaisuus alkaa klo 16.00 Leppävaaran kerhotalossa (Alberganesplanadi 2), lähellä Selloa
Tarjolla on paljon ohjelmaa ja ilmaista intialaista ruokaa!

Vapaa pääsy
Lisätietoja: email: shama_dikshit@yahoo.co.uk

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Elokuva-arkistossa intialaisia elokuvia!

Elokuva-arkisto Orion tarjoaa tänä syksynä (2009) katsojilleen intialaisten naisohjaajien elokuvia.

Liput näytöksiin maksavat 5e, lapset alle 12v. 2e ja klubikortilla 4e. Jäseneksi voi liittyä ostamalla Orionin kassalta jäsenkortin, jonka hinta puolelta vuodelta on 4e. Ensimmäisellä ostoskerralla veloitetaan myös muovisen klubikortin hinta (1e). Täältä voi lukea lisää.

Kopioin tämän alla olevan tekstin KAVA:n sivuilta.


Värikäs intialainen elokuva on viime vuosina valloittanut maailmaa myös vahvojen naistekijöiden ansiosta. Orionin syksyyn kuuluu otos viime vuosien keskeisiltä tekijöiltä, jotka lähestyvät Intiaa etäisyyden päästä ja ovat saavuttaneet elokuvillaan laajaa vastakaikua.

Intiassa syntynyt mutta Kanadaan kotiutunut Deepa Mehta tunnetaan parhaiten elementtitrilogiastaan Tuli, Maa ja Vesi. Nykyaikaan sijoittuva, kahden naisen rakkaussuhdetta herkästi ja realistisesti käsittelevä Fire (1996) kuohutti Intiassa, missä elokuvateatterit joutuivat uskonnollisten fanaatikkojen hyökkäysten kohteeksi. Kuohuntaa ovat aiheuttaneet muutkin trilogian osat.

Earth (1998) vie vuoteen 1947, jolloin Britannian siirtomaa itsenäistyy ja jaetaan hinduenemmistöiseksi Intiaksi ja muslimienemmistöiseksi Pakistaniksi. Mehta tarkastelee humaanisti ajanjaksoa nuoren Lennyn (Maia Sethna), "epäpoliittisen" keskushenkilön ja tämän läheisten ihmisten kautta. Tapahtumat keskittyvät pääosin aikaan ennen kuin väkivaltaisuudet alkavat paikallisella Lahoren alueella. Firen ja Earthin säteilevänä naistähtenä nähdään Nandita Das.


Water (2005) on huikaisevan visuaalinen ja koskettava elokuva, joka kertoo leskien talosta 1930-luvulla. 8-vuotias Chuyia (Sarala) suljetaan hindulaisuuden lakien mukaan loppuelämäkseen naisten taloon. Leskien hiukset ajetaan, eikä heillä ole oikeutta suunnitella uutta elämää. Ainoastaan kaunis Kalyani (Lisa Ray) saa pitää hiuksensa, mutta hänkin vain siitä syystä, että talon ylläpitoon tarvitaan prostituutiota. Rankassa tarinassa annetaan mahdollisuudet uuteen alkuun, mutta uskonto ja kulttuuri estävät suuren muutoksen tuulet. Koko komean trilogian on kuvannut Giles Nuttgens.


Intiassa syntyneen, New Yorkissa asuvan Mira Nairin esikoiselokuva Salaam Bombay! (1988) voitti Cannesissa Kultaisen Kameran ja sai Oscar-ehdokkuuden. Vahvasti kerrottu tarina slummissa asuvasta pikkupojasta on yhä ajankohtainen ja tarjoaa kiinnostavan vertailukohdan Danny Boylen viihteestä ammentavalle Slummien miljonäärille.

Kultaisella Leijonalla palkittu Monsoon Wedding (2001) on omaa luokkaansa Bollywoodin ja realistisen kerronnan välissä. Romanttisten monsuunisateiden lähestyessä Verman suku kokoontuu yhteen viettämään perinteistä punjabilaista hääjuhlaa, jonka valmisteluissa kietoutuu yhteen viisi erilaista tarinaa. Nair yhdistää kiehtovasti intialaisen kulttuurin perinteet ja modernin elämän, aina elokuvan musiikkivalintoja myöten.

The Namesake – Kaima (2006) kertoo nostalgisesti Intiasta Amerikkaan muuttavasta nuoresta parista, heidän uudesta elämästään ja varttuvista lapsista. Kerronnan painopiste siirtyy vähitellen perheen poikaan, Gogoliin (Kal Penn), joka on saanut nimensä isän lempikirjailijan mukaan. Länsimaiseen elämäntapaan kotiutunut perheen poika kapinoi perinteitä vastaan. Nairin lempeässä sanomassa kaikuu omien juurien hyväksymisen ja kulttuuriperinnön arvostus.


Keniassa syntyneen, Britanniassa vaikuttavan Gurinder Chadhan esikoiselokuvassa Bhaji on the Beach (1993) ryhmä intialaisnaisia lähtee rantalomalle viettämään vapaata "patriarkaatin paineista". Sisaruuden nimissä yhteen joutuneiden naisten suhteissa kulminoituvat erilaiset arvot, ja väistämättä huumori ja draama syntyvät sukupolvien välisissä yhteentörmäyksissä.

Chadhan hittielokuva Parempi kuin Beckham (2002) kertoo teinitytön elämästä intialaisen kulttuuriperinnön ja brittiläisen nykykulttuurin välisessä paineessa. Jalkapalloon vakavasti suhtautuva Jesminder (Parminder Nagra) haluaa pelata kuin Beckham, mutta perheen mielestä tytön pitää hankkia poikaystävä ja opetella leipomaan naan-leipää. Lämminsydämisessä komediassa Jess karkaa ystävänsä (Keira Knightley uransa alkutaipaleella) kanssa pelimatkalle Saksaan.

Chadhan seuraava iso hitti oli Hilpeys ja ennakkoluulo (2004), kevyesti kulkeva Bollywood-musikaali, jonka tarina on onnistuneesti siirtynyt nykyaikaan. Austenilaisen draaman juonikiemurat sopivat mukavasti värikkäästi kulkevaan kerrontaan ja pääosassa valloittaa Aishwarya Rai, Miss Maailmanakin tunnettu Bollywood-tähti.

Kirsi Raitaranta


Ihanaa että meitä hemmotellaan näinkin monella elokuvalla! Olen nähnyt yhtä lukuunottamatta kaikki elokuvat ja voin kyllä suositella niitä! Ehkä ainoa jonka olisin jättänyt pois on Hilpeys ja ennakkoluulo. Mielestäni se ei ollut mitenkään erityisen hyvä, mutta viihdearvonsa takia, vetää varmasti porukkaa teatteriin!

Muutama huomio ylläolevasta tekstistä on tehtävä. Ensinnäkin, Hilpeys ja ennakkoluulo EI ole Bollywood-elokuva. Elokuva on brittiläistä tuotantoa. Bollywood-elokuvaksi kutsutaan elokuvaa, joka on tehty Mumbaissa! Elokuva on pikemmin pastissi/kunnianosoitus Bollywood-elokuvalle.

Tekstissä jätettiin mainitsematta monta näyttelijää, jotka varmasti kiinnostavat Bollywood-elokuvia katsoneita. Esimerkiksi Aamir Khan tekee hienon roolityön Deepa Mehtan Earth -elokuvassa. John Abrahamin voi puolestaan bongata samaisen ohjaajan Water -elokuvasta. Salaam Bombayssa! Nana Patekar tekee muistettavan roolityön. Monsoon Weddingissä puolestaan patriarkkaa näyttelee Naseeruddin Shah. The Namesake -elokuvan vanhempina ovat lahjakkaat näyttelijät Tabu ja Irrfan Khan! Ja kirsikkana kerman päällä, kaikkien ihanien isähahmojen kuningas Anupam Kher tekee roolit elokuvissa Parempi kuin Beckham ja Hilpeys ja ennakkoluulo.

Tunnelmia Bolly Bombastic Clubilta

Olin viime perjantaina vihdoin ja viimein Bolly Bombastic Clubilla. Tämänkertainen tilaisuus oli hieman muista kerroista poikkeava, koska tilaisuuden pääjärjestäjät olivat Faces -etnofestarilla. Heitä paikkasi tällä kertaa upea Shama Dikshit.

Illan mittaan saimme nauttia lukuisista tanssiesityksistä, joita Shama ja hänen oppilaansa esittivät.

Aaja Nachle


Aaja Nachle


Tällä kertaa tilaisuus järjestettiin sisällä huonon sään takia. Muutoin olisimme jammailleet kattoterassilla. Ravintolan sisätilat eivät mielestäni olleet aivan sopivat tällaisen tanssipitoisen clubin järjestämiseen. Esitykset olivat pitkän ja kapean tilan keskellä, siten että esiintyjät esiintyivät profiilissa katsojiin nähden. Tämä on hyvin valitettavaa, koska tanssijoiden ilmeet jäivät tällöin piiloon katsojilta.


Dhoom


Dhoom


Miinuksen pitää antaa myös tilaisuuden DJ:lle, joka ei selvästikään tuntenut soittamaansa musiikkia. Kun olimme ystävättärieni kanssa kuunnellut riittävästi Bhangraa, päätimme marssia DJ:n puheille ja osoitimme hänelle soittolistasta kaikki mieluisimmat kappaleemme. Johan tunnelma kohosi kattoon! ;D

Tunnelmasta puheenollen, tämän esityksen alkujuonnon aikana puhkesi moni katsoja (minä lukien) vihellyksiin ja hurraa huutoihin, tunnistaessamme kappaleen.

Mieletön esitys Shamalta ja hänen oppilailtaan!


Dola Re Dola


Dola Re Dola


Dola Re Dola





Illan mittaan pääsimme kaikki tanssimaan ihastuttavaa Dandiya Raasia Shaman johdolla. Pyörähtelimme mm. Radha Kaise Na Jalen tahdissa.

Clubin kolmetuntinen kesto jätti nälkäiseksi. Tunnelman kohotessa kattoon, ilta päättyikin. Toisaalta kesto on mainio, koska tylsistymisen vaaraa ei näin lyhyissä pippaloissa tule!

Clubin ruokatarjonta käsitti yhden (maksullisen) ruoka-annoksen. Myöskään juomia ei tarjottu ilmaiseksi. Sinänsä erikoista, koska olin ymmärtävänäni kutsua lukiessa, että tilaisuudessa olisi ilmasta ruokaa tarjolla.. Tällä kertaa jäi kuitenkin syöminen väliin, joten en osaa sanoa ruoan laadusta mitään. Kiitosta saa baarimikon tekemä herkullinen alkoholiton drinkki.

Loppuillasta Shama hemmotteli meitä tanssimalla Kajra Ren ja Nimboodan. :)


Kajra Re


Kajra Re


Kajra Re


Nimbooda


Nimbooda

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Huom! TIEDOITUS BOLLY BOMBASTIC CLUBISTA!

Aikaisemmista tiedoista poiketen seuraava ja viimeinen clubi-ilta on pe 28.8! Kellonaika ja paikka ovat samat eli ravintola Aromassa 20-23.

Viestin mukaan he ovat järjestämässä samankaltaista clubia talvellekin.
Se olisi todella upeaa. Toivotaan että he onnistuisivat suunnitelmassaan!

http://www.myspace.com/bollybombastic

Bollywood tanssikursseja

Edelliseen viestiin viitaten, olen tehnyt pientä tutkimusta mistä kaikkialta saa Bollywood -tanssinopetusta pääkaupunkiseudulla. Tässä ilahduttavat tulokset:

Bolly Beat Dance School (useita opetuspaikkoja Helsingissä ja Vantaalla)

tarjoaa lukuisia erilaisia intialaistyyppisiä ja -henkisiä tanssikursseja:
Semiklassinen Bollywood, Bombay Groove, Bhagra, BhangraMan (MIEHILLE!), Bellymood, GoaTribal, BollyPump, BollyMood, BollyMove jne. Myös mahdollisesti tulossa Bharatanatyam ja Kathak -kurssit!
Useita eri pituisia kursseja 104/136/204e.

Huom! Kokeilutunteja eri lajeista ti 11.8 - to 13.8.2009. Hinta 2e/45 min.

http://www.bollybeat.net/danceschool.html

EtnoFitness (Helsinki)

Bollywood & Bhangra (alkeet, 1-2, 3) vetäjinä Johanna Häkkinen ja Anna Krebs.
Useita eri pituisia kursseja, joiden mukaan hinta määräytyy.


Huom! Kokeilutunteja eri lajeista ma 17.8 - to 20.8.2009.

http://www.etnofitness.com/kurssit/1/6

Studio Shamsina (Helsinki)

Bollywood (alkeet, 1-2 tasot, lapset), vetäjänä Jaana Åhl.
Hinnat 40e, 80e, 136e riippuen kurssin kestosta.

Tanssikoulu järjestää pitkin vuotta kaikenlaisia hauskoja tilaisuuksia, joihin kannattaa osallistua!

http://www.studioshamsina.fi/index.php

Tanssistudio Sahrami (Vantaa)

Bollywood (alkeet, keskitaso) vetäjänä Sari Breilin.
Hinta 98e/13 krt.

http://www.tanssistudiosahrami.fi/index.php


Let's Dance Tanssikoulu (Helsinki)

Bollywoodia ja Bhangraa sekoittava kurssi (alkeet ja jatko) vetäjinä Lena Shah ja Arti Sudhindra.
Lapsille Bollywood -kurssi vetäjänä Rumpa Podder.
Hinta jäi epäselväksi, ehkä 100e kausi, erilaisia alennuksia huom.

Huom! Sain juuri tietää että Bollywood & Bhangra tunteja vetääkin Katri Prusila! :)

http://personal.inet.fi/yritys/letsdance/index.html

Kallion Naisvoimistelijat Ry (Helsinki)

Bollywood-tanssikurssi, vetäjänä Rumpa Podder.
Hinta 48e (oli kevätkaudella).

http://www.kallionnaisvoimistelijat.com/_mgxroot/page_10769.html

Fontane -kuntoclubi (Vantaa)

Erikoisjärjestetty Bollywood semiklassinen kurssi, vetäjänä Sari Breilin.
Hinta 110e/ 13 krt.
Tämä tieto löytyy sekä kuntoclubin nettisivuilta että Bolly Beat Dance Schoolin sivuilta!

http://www.fontane.fi/sivu.php?id=135

Kassandra/Korjaamo (Helsinki)

2 Bollywood tanssiryhmää, vetäjänä Shama Dikshit.
Hinta 85e/14 krt.

http://www.kassandra.fi/tyopajat/naiset.php

Ja lisäksi Shama Dikshit opettaa tiistaisin klo: 18-19 Töölön kisahallissa Bollywoodia kaikille halukkaille. Hinta 5e/kerta.

Tiedot ovat suuntaa antavia. Nettisivuilta saa tarkemmat tiedot kursseista, niiden kestoista ja opettajista! :)