Kuuluisa intialainen näyttelijä Shammi Kapoor (1931-2011) on kuollut. Hän sairasti pitkään munuaissairautta.
Shammi Kapoor tunnettiin "Intian Elviksenä" tyylinsä ja tanssityylinsä vuoksi. Alkujaan elokuvissa tanssivat ainoastaan naiset ja koomikot, mutta Shammin ansiosta tanssiva mies ei näyttänytkään enää yleisön silmissä vitsiltä.
Shammi Kapoor aloitti uransa vuonna 1953. Hän ehti näytellä uransa aikana 130 elokuvassa, joista tunnetuimmat sijoittuvat 50- ja 60-luvuille. Kapoor kuului tunnettuun näyttelijäsukuun. Hänen isänsä oli Prithviraj Kapoor, joka tunnetaan mm. perustamastaan Prithvi -teatterista, jossa hän aktiivisesti näytteli. Monet muistavat hänet myös Mughal-E-Azam -elokuvan tiukkana isänä, keisari Akbarina. Shammi Kapoorin isoveli Raj Kapoor tunnetaan sosialistisista elokuvista, jotka hän ohjasi ja joissa hän näytteli pääosaa. Hänen kulkuri-hahmonsa valloitti sydämet niin Intiassa kuin Venäjällä. Shammin pikkuveli Shashi Kapoor tunnetaan myös kuuluisana näyttelijänä. Shashi näytteli 70-luvulla usein Amitabh Bachchanin aisaparina toimintaelokuvissa. Mainittakoon vielä, että Shammi Kapoor oli Kareena ja Karishma Kapoorin setä.

Shammi Kapoor oli yksi ensimmäisistä intialaisista, joka avasi omat kotisivut. Hänellä oli myös omat Facebook ja Twitter -sivut. Kapoor kuvailikin itseään renesanssimieheksi, eläkkeellä olevaksi näyttelijäksi ja tietokone harrastajaksi näillä sanoin: "Renaissance man, retired actor, computer buff".
Uutisointia tapahtuneesta:
Uutisointia tapahtuneesta:
Elokuvasta Teesri Manzil (1966). Kohtauksessa Helen ja Shammi Kapoor.
Kapoor on inspiroinut monia nykyisiä miesnäyttelijöitä tyylillään ja maneereillaan. Bollywood näytteleminen ei olisi tänä päivänä sitä mitä se on, ilman Shammi Kapooria. R.I.P. ja kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti