keskiviikko 17. elokuuta 2011

Intialainen elokuvafestivaali ajatuksissa

Olen pidemmän aikaa miettinyt miksi Suomessa ei järjestetä intialaisen elokuvan festivaalia. Kaikenlaista muuta elokuvatarjontaa kyllä löytyy mm. Venäjältä, Afrikasta ja Latinalaisesta Amerikasta. Ranskan instituutti tukee ranskalaisen elokuvan levitystä, Itämeren maiden elokuvat ovat hyvin esillä Raumalla, ja jos television tarjontaa katsoo, löytyy sieltä iranilaistakin elokuvaa kiitettävästi (ainakin suhteutettuna intialaisen elokuvan tarjontaan).

Miksi ei sitten intialaista elokuvaa? Meitä suomalaisia hemmotellaan liian harvoin intialaisilla elokuvilla. Rakkautta ja Anarkiaa sekä Artisokka -festivaalit tarjoavat uutta hindinkielistä (Bollywood)elokuvaa katsottavaksi. Filkkareilla voi joskus olla intialaista elokuvaa kv-kilpailusarjassa jne.. Riittääkö tämä? Olisiko tällaiselle intialaiselle tapahtumalle oikeasti kysyntää? Uskon, että olisi.

Tiedän olevani optimisti, mutta maailma muuttuu ja samoin suomalaiset. Intialainen kulttuuri on hyvin vierasta suomalaisille enkä ihmettele sitä yhtään. Eihän intialaista kulttuuria ole juurikaan tarjolla suomalaisille! Mikä on vierasta se pelottaa. Kuinka monta intialaista elokuvaa tulee vuodessa tv:stä? Veikkaisin 1-5, jos lasketaan dokumentit mukaan. Kuinka monta intialaista elokuvaa pyörii Finnkinon elokuvateattereissa vuodessa? Heh, pyöreät nolla. Kuinka moni käy katsomassa Rakkautta ja Anarkiaa festivaalin Bollywood-elokuvat? Ainakin 687 ihmistä (sen verran katsojia vetää Helsingin Bio Rexin sali). Olisiko aika tutustuttaa suomalaiset uuteen intialaiseen elokuvaan ja kulttuuriin? Olisi. :)

Olisiko tämän blogin lukijoissa kiinnostuneita lähtemään suunnittelemaan & toteuttamaan tällaista pitkäaikaista hanketta? Itse soveltuisin parhaiten ohjelmiston valintaan ja oheisohjelman suunnitteluun. Tärkeintä olisi löytää henkilö, joka on opiskellut mediatuotantoa. Tunnen yhden, mutten usko että hänellä olisi aikaa kahdelle elokuvafestivaalille. :) Lakipykälien, rahoituskuvioiden ja ylipäätään tieto-taito festivaalin pystyyn laittamisesta on oleellisen tärkeää, jotta projekti näkisi koskaan päivänvaloa. Tietenkin kaikki intialaisesta elokuvasta kiinnostuneet ja hankkeeseen sitoutuvat ihmiset ovat tervetulleita mukaan.

Kommentoikaa ihmeessä ja vinkatkaa sopia henkilöitä mukaan!

20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minulla ei ole sitä festivaalin järjestämiseen tarvittavaa tietotaitoa, mutta olisin erittäin mielelläni mukana tuollaista järkkäämässä, vapaaehtoisena siltä osin, kuin tiedoilleni, taidoilleni ja ajalleni olisi käyttöä.
-Katja

Reetta kirjoitti...

Katja, kiva! Mulla on itseasiassa mietinnässä yksi alaasi liittyvä homma mikä voisi sua kiinnostaa. Mutta jutellaan siitä kasvotusten. :)

Kirjuri kirjoitti...

Minä voisin ainakin puffata sitä lehtiin.

Reetta kirjoitti...

Kiva! Näkisin sut myös mukana elokuvien valinnassa ja ohjelma esittelyiden kirjoittamisessa, tietenkin oman aikataulusi puitteissa. :)

vir kirjoitti...

I am sorry i dont speak much Finnish, But I have been looking for a place where i could watch, rent or collect Indian movies for more than a year now. I came across your blog and used google kääntäjä for most of the translation :)), anyway I would like to know if you know any place that rents or sells Indian movies. And also is there any bhangra pub or club in helsinki.
Thanks

Vir

Reetta kirjoitti...

Hi Vir!
I've been planning to write new text about renting & buying Indian movies in Finland. :) I should do it!

If you live in Helsinki, there's a place called Hakaniemi. In Hakaniemi you can find Indian Market from where you can find movies. Those movies are usually a bit bad quality (piracy). There might be another store in Hakaniemi where you can find films.

Usually places where you might find films are ethnic food stores. So you should check those out.

http://www.lintulaakso.net/kallionbasaari/index.php

Good quality films you can find from internet:

http://www.i-intia.com/

http://www.play.com/DVD/DVD/-/2657/1924/3-/Refine.html?searchfilters=c{2660}%2b

http://www.huuto.net/fi/showlist.php3?status=N&tits=bollywood&x=0&y=0

Couple of films (max 5) you can find from library.

That's about it, I'm sorry to say.

-----------------------------
Abouts Bollywood & Bhangra events, check: Tapahtumat or Vinkit. Anytime I hear about an Indian event, i'll post it here. :)

Little Bird told me that there might be coming along Bollywood parties at Jenny Woo club in Helsinki. And a Bolly bombastic Club will be held this fall.. I'll post soon as I hear more info.

Unfortunately there isn't a Bollywood/Bhangra bar/pub in Helsinki.

vir kirjoitti...

hey thanks for the quick reply, I will certainly check out those links :). Do you know anything about this place called bombay star, a friend oof mine said that it does have some bollywood elements when it comes to music. Or is it only name sake.

I have been to most of the shops in hakaniemi, unfortunately the movies are quite old, some of them are not my type :(.

One more thing what is this bollybombastic club?

Thanx

Vir

Reetta kirjoitti...

Bolly Beat Dancers are behind the Bolly Bombastic Club. It's been held 1-2 times in a year, in different restaurants. It's a Dance show + disco.

http://www.bollybeat.net/dancers/bolly-bombastic-club

Sad to hear that the movies they sell in Hakaniemi are old. Good to know!

I forgot that there's a place called Bombay Star. I haven't been there. You're right. It's unfortunately that they don't have website, but I did found them on Facebook. It says nothing about Bollywood & Bhangra music.

"R&b, hiphop, rap, dance, techno not forgetting old classics from 90s"

They can have Bollywood nights though..

vir kirjoitti...

Thanks for your prompt reply, I have been apprehensive and contemplating should i go to that bombay star place and check it out. I guess I will just give in to my curiousity and check the place out. :))

Could you please send me the link for the bombay star on facebook, i couldnt find it.
I found another link eros entertainment, where you can rent or buy movies, but you have to download them.

The Bolly Beat club , hmm, do they ocasionally practise in kisahalli töölo? because I have seen a couple of ladies learning and practising Indian dance sequences over there.

Do let me know if you know of any such event.

Thanks

vir

Reetta kirjoitti...

Do tell us how did you like Bombay star if you go there. :)

And yes, Bolly Beat Dancers are practicing in Kisahalli. :)

Bombay Star:

https://www.facebook.com/group.php?gid=102376106466968

Bolly Bombastic Club:

https://www.facebook.com/group.php?gid=77236543043

I do inform about the events. :)
Just Check Tapahtumat or Vinkit from the left bar.

vir kirjoitti...

Hey thanxfor the info :))
i added both the pages on my facebook.
Is it fine if I add you as well on my facebook??
my email id is snakedoctor29@gmail.com

thanks

Vir

vir kirjoitti...

oops sorry my bad, i gave you my email id and i didnt ask for yours. lol,
i couldnt go to bombay star today as i had a traumatic day and lost my phone :(

Reetta kirjoitti...

If you want to add me in FB you should write a message. I'll always delete all unknown people who are asking me to be friends.

I don't have habit of giving my email to people I don't personally know. Sorry.

vir kirjoitti...

i am sorry i didnt mean to offend you, its just that i didnt know how to find you on facebook.

indivue kirjoitti...

Hei Reetta! Hauskaa, että pidät blogia Bollywoodista. Jos tarvitset asiantuntija-apua ohjelmajärjestelyyn ja ideointiin, niin voinen auttaa, jos aika antaa myöten. Tunnen myös henkilöitä, jotka tuntevat Bollywoodilaisia, mutta epäröin, lähtisivätkö tähdet Bollywoodista Suomeen asti promoamaan, koska Bollywood on Suomessa on niin marginaalijuttu. Ainakin vielä.

Mitä taas olen tv-tarjontaa seuraillut, niin jossei elokuvia, niin ainakin dokumentteja Intiasta tulee kyllä melko hyvin, jos lasketaan kaikki suomeksitekstitetyt kanavatkin mukaan.
Parhaimmat ja laadukkaimmat Bollywood-elokuvat olen puolestaan löytänyt huuto.netistä.

Reetta kirjoitti...

Hei Indivue!
Kaikki apu on tervetullutta, jos päästään festivaalia suunnittelemaan. :)Vielä on hakusessa nimenomaan alaa opiskelleet henkilöt.

En jaksa uskoa, että Hindielokuvateollisuudessa työskentelevät ovat kovinkaan kiinnostuneita tulemaan Suomeen, tosiaan ainakaan vielä. Jos tällaisen festivaalin saisi järjestettyä ja jos se saisi suosiota, niin ehkäpä tulevaisuudessa..

Dokumentit ovat hyvin edustettuina Suomessa, se on totta. (Matkaohjelmista puhumattakaan.) Mutta fiktiivistä elokuvaa ei juuri näytetä televisiosta. Ja tämän epäkohdan haluaisin korjata.

Mulla on blogini etusivulla Bollywood linkkejä, joissa on mm. huuto.net mainostettuna. Sieltä itsekin aina välillä huudan elokuvia. Play.com toimii myös erinomaisesti. :)

Anonyymi kirjoitti...

There is a bollywood bar called Bhangra in Runeberginkatu 28. Same owners as Bar Llamas. Check that out! (sorry, I haven't done that yet)

Anonyymi kirjoitti...

We checked out Bar Bhangra yesterday and it was a blast! Well go there this weekend too. Hope to see you guys there too.

Maija kirjoitti...

Hei Reetta!
Lueskelin blogiasi ja törmäsin tähän ajatukseen elokuvafestivaalista. Olisi aivan loistavaa, jos Suomeen saataisiin tällainen aikaiseksi ja olisin mielelläni mukana järjestämässä sitä. Olen opiskellut Wienin yliopistolla antropologiaa ja Etelä-Aasia tieteitä ja tunnen monia Bollywoodiin erikoistuneita tutkijoita jne. Viime vuonna yliopistollamme järjestettiin mm. Bollywood-konferenssi. Jos siis järjestelyyn mahtuu vielä vapaaehtoisia, niin ota ihmeessä yhteyttä!
-Maija

Reetta kirjoitti...

Hei Maija!

Suunnitelmat ovat vasta alkuvaiheessa, mutta toivotan sinut (ja kaikki muutkin asiasta kiinnostuneet) lämpimästi tervetulleiksi mukaan.

Koska et jättänyt yhteystietoja, niin laitan tässä tulemaan oman sähköpostiosoitteeni. Toivon että ottaisit minuun tätä kautta yhteyttä.

devika.rani@hotmail.com