maanantai 18. kesäkuuta 2012

Chakra ravintola Tallinnassa

Kävimme miehen kanssa häävuosipäivää juhlistamassa Tallinnassa ja suunnattiin Chakra -nimiseen intialaiseen ravintolaan. Olemme molemmat aikamoisia kulinaristeja, joten tutustumme yleensä huolellisesti kohdekaupungin ravintolatarjontaan. Chakra sai pääasiassa positiivista palautetta, joten kiinnostuimme ravintolasta.

Tässä teille Lyhyt Oppimäärä Tallinnaa -blogin arvostelu ko. ravintolasta. Blogi on kerrassaan mahtava pieni tietopaketti Tallinnasta.
Chakra

Intialainen ravintola joka sijaitsee Vanhassakaupungissa Vene- ja Uus-kadun välisellä "kujalla",  hieman piilossa kuten monet muutkin Tallinnan todellisista helmistä.  Ravintolan ilmapiiri ja sisustus ovat erittäin miellyttävät ja ruoka on todella herkullista. Paikasta onkin muodostunut ehdoton suosikkiravintolani. Suomalaisia matkailijoita ajatellen ehdottomana plussana myös se, että tarjoilijoista ainakin osaa puhuu sujuvasti suomea ja palvelu on ollut aina erittäin ystävällistä.  Kuten jo mainitsinkin niin ruoka on erittäin herkullista, ja annokset isoja. Esimerkiksi kolmelle ihmiselle riittää hyvin jaettavaksi kahdesta alkuruoasta ja kahdesta pääruoasta. Listahinnat ovat ehkä hieman korkeammat kuin jossain muissa paikoissa mutta ruoan laatu ja annosten koko ovat sen verran hyvää tasoa että kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa.

Alkuruokien hinnat vaihtelevat 3,90€- 26,20€ välillä ja pääruoat n.10-24€ välillä. Myös eri variaatioita intialaisesta Naan-leivästä kannattaa kokeilla. Paikka sopii erinomaisesti myös kasvissyöjille sillä erilaista kasvisruokaa on tarjolla montaa eri sorttia. Ja vielä viimeisenä vinkkinä voin suositella tekemään pöytävarauksen myös tähän paikkaan (erityisesti viikonloppuisin) sillä paikka on erittäin suosittu niin turistien kuin paikallisten keskuudessa.

*****
http://www.chakra.ee/

Olimme Chakrassa noin 3 aikaan arki-iltapäivästä ja silloin siellä oli vain muutamia asiakkaita. Saimme valita vapaasti pöydän ja menun tutustumiseen annettiin runsaasti aikaa. Sisustukseltaan paikka oli kuin Tiiliholvi intialaisten mausteiden kera; sisustustyynyjä, jokunen patsas ja katossa roikkui kankaita. Kuvia ravintolasta voi katsella täältä. Menu oli mukavan monipuolinen, vaikkakin edusti jälleen Pohjois-Intian ruokatarjontaa.

Mies valitsi tulisen King Prawn Pepper Masalan ja yllättävän makean Kabuli Naan -leivän. Itse herkuttelin erinomaisella kasvis Biryanilla ja Aloo Paratha - leivällä. Oma ruokani oli kerrassaan erinomaista ja mieskin kiitteli omaansa, vaikka Naan olikin kuin leivos. :D Jos jotain miinusta pitää antaa, niin ravintolan juomien koosta. Oma mangomehuni oli kooltaan 0,25 l ja mieheni lassi suurinpiirtein samaa kokoa. Vettä ei tuoda pöytään kannussa samalla tavoin Suomessa; kaikesta pitää maksaa. Ja jopa vedetkin oli kooltaan 0,33 l.  Janohan siitä kieltämättä jäi.

Ravintolan hinnat vaihtelevat ruokien suhteen aikalailla. Osa ruoista on selvästi Suomen hintoja halvemmat (alle 10 euroa), osa samalla tasolla (12 euron paikkeilla) ja osa hyvinkin kalliita (+ 20 euroa). Kun on kyse autenttisesta, makuhermoja hivelevästä ruoasta, ruoan hinnalla ei ole juurikaan väliä. En ole hetkeen syönyt näin herkullista intialaista ruokaa.

Jos suuntaamme uudelleen Tallinnaan, käymme hyvin todennäköisesti uudelleen Chakrassa. :)

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olemme kanssa käyneet kyseisessä ravintolassa pariin otteeseen ja aina jäänyt hyvä mieli :) Pääkaupunkiseudulta olisi nyt hakusessa saman tyyppinen Intialainen ravintola! Namaskaarissa on tullut syötyä, mutta taso on hieman erilainen kuin esimerkiksi Chakrassa! Osaisitko suositella jotain Intialaista ravintolaa pääkaupunkiseudulta? Maharajaa ja Samratia ollaan mietitty, onko kokemuksia?

Reetta kirjoitti...

Intialaiset ravintolat Helsingissä ovat aikalailla toistensa kopioita. Sama menu, sama sisustus ja ihan kohtalainen ruoka.

Itse olen ihastunut Kisahallin vieressä olevaan Gandiin. Olen käynyt siellä kahdesti ja pitänyt ruoasta. Kookoksen käyttö ruoissa tuo tuulahduksen Etelä-Intiasta. Myös eräs Helsingissä asuva mumbalainen ystäväni kehui ko. ravintolaa.

Netissä moni on kehunut Taj -nimistä ravintolaa Töölössä. Siellä pitäisi käydä tutustumassa.

Maharajassa ja Samratissa olen käynyt vain kerran ja niistä on hieman aikaa. Pitäisi käydä uudelleen, jotta osaisin sanoa kommenttia. :)

Jimbo kirjoitti...

Nuo tajit, gandit, namaskaarit on ihan sekundaa verrattuna Nordenskiöldinkadulla sijaitsevaan ravintola Mountainiin. Ei tosin intialaista, vaan nepalilaista, mutta who can tell :)

Reetta kirjoitti...

Nepalilaisissa ravintoloissa käytetään ties kuinka moneen ruokaan kermaa ja mausteisuudeltaan ovat luonnolisesti miedompia. Laktoosi-intolerantikkona en juuri tykkää käydä nepalilaisissa, koska valinnanvaraa on aika vähän.

Gandi on kiva siitä syystä, että siellä käytetään kookosta, mikä on taas eteläintialaisen keittiön tunnusmerkkejä. Kookos naan esimerkiksi oli uskomaton makuelämys. :)

TallinnaTallinn kirjoitti...

"Tässä teille Lyhyt Oppimäärä Tallinnaa -blogin arvostelu ko. ravintolasta. Blogi on kerrassaan mahtava pieni tietopaketti Tallinnasta."

Tervehdys,
Satuin törmäämään blogiisi ihan sattumalta. Mukava kuulla, että olit tykännyt arvostelustani ja että sivustoni oli muutenkin mieleinen. Chakra on kerrassaan erinomainen ravintola! :)

Reetta kirjoitti...

Kiitos kommentistasi!

Kyllä, blogistasi oli oikein paljon iloa meille. Olen mainostanut tuota Chakraa kaikille Tallinnaan menijöille, sen verran hyvää ruokaa meille tarjoiltiin. :)