torstai 26. kesäkuuta 2008

Elokuva, jota odotan: Shantaram

Olen jo hetken odottanut suurella mielenkiinnolla elokuvaa nimeltä Shantaram. Elokuvan ohjaa Mira Nair, joka on ohjannut tunnettuja "vasta-/taide-elokuvia" Intiassa. Hänen tunnetuimpiin elokuviinsa kuuluvat mm. Monsoon Wedding, Salaam Bombay! ja pari vuotta vanha The Namesake, joka löytyy myös Suomen videovuokraamoista.

Mikä Shantaramista tekee mielenkiintoisen, on sen casting ja tuottajataho. IMDB:n tietojen mukaan, elokuvassa tullaan näkemään Johnny Depp, Amitabh Bachchan, Konkona Sen Sharma ja Irfan Khan. Kerrassaan kiehtova casting! Konkorna ja Irfan ovat näytelleet hyvin paljon "vastaelokuvissa", kun taas Amitabh ja Johnny ovat puolestaan eläviä legendoja omilla tahoillaan. Irfan Khanista on mainittava, että hän näytteli Angelina Jolien kanssa A Mighty Heart -elokuvassa.

Elokuvan tuottajina toimivat mm. Johnny Depp ja Brad Pitt.

Tällä hetkellä Mira Nair ohjaa Amelia Earhartista kertovaa elokuvaa, jonka pääosissa nähdään Hilary Swank ja Ewan McGregor.










Päivitys aiheeseen 10.8.08

Luin Filmfare lehdestä mielenkiintoisen artikkelin elokuvaan liittyen. Siinä kerrottiin elokuvan kuvausten viivästyneen jenkkilän käsikirjoittajien lakon vuoksi. Toinen elokuvan käsikirjoittajista kuului yhdistykseen eikä näin ollen voinut työskennellä elokuvan parissa. Tästä johtuen alkutuotannon aikataulu petti ja elokuvan kuvaukset siirtynevät joulukuulle, suosittujen näyttelijöiden kiireisten työaikataulujen takia.

1 kommentti:

Anuradha kirjoitti...

Vaikken tykkääkään Johnny Deppistä, on hauskaa nähdä leffa, jossa on sekä Bolly -että Hollynäyttelijöitä!

Tuossa www-kohdassani on osoite blogiini kohtaan, jossa on videomme Pyaar Se Pyare Tum Ho Sanam. Siis musa on muiden, mutta video meidän perheemme, hihi!